THL suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia kaikille 60 vuotta täyttäneille, laitoksissa ja hoivakodeissa asuville iästä riippumatta sekä lääketieteellisille riskiryhmille.
Soiten palvelualuejohtaja Jukka Aro kertoo, että Soite on ennakoinut tulevan tilanteen.
– Meillä on loistava valmius aloittaa kolmas rokotuskierro, sillä varauduimme tähän suositukseen jo viime viikolla, kertoo Aro.
Aro kertoo, että tarkemmista linjauksista kuten ikäryhmien rokoteaikatauluista keskustellaan lähipäivien aikana, kun THL tarkentaa suosituksiaan.
– Realistista kuitenkin on, että tämä kolmas rokotekierros voidaan aloittaa torstaina, kun henkilökuntaa on ohjeistettu, Aro toteaa.
Kolmas koronarokoteannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta.
Tähän mennessä kolmansia rokoteannoksia on jaettu 12 vuotta täyttäneille, voimakkaasti immuunipuutteisille, esimerkiksi elin- ja kantasolusiirtopotilaille sekä syöpäpotilaille.
Tähän ryhmään kuuluvia on Keski-Pohjanmaalla noin 1 000–2 000 ihmistä, joista Aron mukaan noin 500 on hakenut rokotteen.
Soitesta kerrotaan, että rokotteita on riittävästi kolmannen rokotekierroksen aloittamiseen yli 60-vuotiaille.