Yhä useampi vauras maa on alkanut tarjota kansalaisilleen tehosterokotusta koronavirusta vastaan jo ennen Suomen tiistaista päätöstä.

Intoa kolmannen rokoteannoksen antamiseen on lisännyt nopeasti leviävä deltavariantti ja koronatartuntojen sitkeä esiintyminen rokotuksista huolimatta. Lisäksi rokotteen teho näyttä heikkenevän ajan mittaan, nopeimmin iäkkäämmillä ja riskiryhmiin kuuluvilla.

Maailman terveysjärjestö WHO on vedonnut vauraisiin maihin, jotta ne lykkäisivät tehosterokotusten antamista ainakin vuoden loppuun. Näin köyhemmissä maissa ehdittäisiin rokottaa useampia ihmisiä. Vetoomus lienee kaikunut kuuroille korville.

Yhtä mieltä maat eivät ole siitä, onko tehosterokotus syytä antaa kaikille vai vain riskiryhmille. Kolmas rokotus annetaan joka tapauksessa yleensä vasta, kun toisesta on kulunut vähintään puoli vuotta.

Listasimme esimerkkejä siitä, millaisen linjan eri maat ovat valinneet tehosterokotuksen suhteen.

Israel oli ensimmäinen

Ensimmäisenä tehosterokotuksia alkoi antaa Israel, jossa suurin osa kansasta sai jo alkuvuonna kaksi rokotetta.

Kolmannet rokotukset aloitettiin heinäkuussa, mutta aluksi sen saivat vain yli 50-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat.

Nyt tehosterokotuksen saavat kaikki halukkaat yli 12-vuotiaat. Halukkuutta lisännevät uudet säännöt: Israel on lokakuusta lähtien lukenut täysin rokotetuiksi vain kolme rokoteannosta saaneet. Koronan sairastaneille on omat kriteerinsä.

Ilman tehosterokotusta ei saa koronapassia, jos toisesta rokotuksesta on kulunut puoli vuotta. Passi vaaditaan moniin sisätiloihin, muun muassa ravintoloihin ja hotelleihin.

Uusinkin kriteerein myönnetty passi on voimassa vain puoli vuotta. Israelin viranomaiset eivät vielä ota kantaa siihen, tullaanko myöhemmin tarvitsemaan lisää tehosterokotuksia, kertoo uutiskanava CNBC.

Myös Bahrain vaatii jo kolmatta rokotusta täysin rokotetun koronapassiin.

Unkari EU:n etulinjassa

EU-maista ensimmäisenä kolmannet rokotukset aloitti Unkari elokuun alussa.

Kukaan ei ole etusijalla, vaan tehosterokotteen voi saada jokainen, jonka kakkosrokotuksesta on kulunut neljä kuukautta.

Tätä on arvosteltu, mutta virologi Miklós Rusvai torjuu kritiikin uutisivusto Telexin haastattelussa.

– Ketään ei tarvitse asettaa etusijalle, koska rokotteista ei ole pulaa. Toivoisin, että ongelmana olisi rokotteiden jonottaminen, hän sanoi Telexille Hungary Today -nettilehden mukaan.

Rokotehalukkuus on viime kuukausina vähentynyt Unkarissa.

Unkari on hyväksynyt kaikkiaan kahdeksan eri koronarokotetta, EU:n hyväksymien lisäksi muun muassa venäläisen Sputnikin ja kiinalaisen Sinopharmin. Periaatteena on, että tehosterokote on eri valmiste kuin edelliset rokotteet.

Daily News Hungary -nettisivusto kertoi maanantaina, että tehosterokotuksen on saanut liki miljoona unkarilaista eli noin joka kymmenes.

Britanniassa rokotetaan yli 50-vuotiaat

Britannia tarjoaa tehosterokotuksen yli 50-vuotiaille, riskiryhmiin kuuluville ja heidän kanssaan asuville sekä terveydenhoitohenkilöstölle ja sosiaalityöntekijöille.

Ihminen kutsutaan tehosterokotukseen aikaisintaan puolen vuoden päästä toisesta rokotuksesta.

Koska Britannia aloitti rokotukset varhain, tehosterokotukseen oikeutettuja on jo paljon, tämänhetkisten sääntöjen mukaan noin 30 miljoonaa eli lähes puolet maan asukkaista, kertoo yleisradioyhtiö BBC.

Tähän mennessä tehosterokotuksen on saanut vajaat neljä miljoonaa brittiä.

Ranska ja Saksakin tehosterokottavat iäkkäitä

Myös muun muassa Ranska ja Saksa ovat alkaneet tehosterokottaa iäkkäitä, riskiryhmiin kuuluvia ja heidän kanssaan työskenteleviä.

Ranskassa ikäraja on 65 vuotta, Saksassa 70 vuotta.

Ranskan koronarokotusstrategiasta vastaava immunologi Alain Fischer sanoo Ouest France -uutissivustolle, että tehosterokote on tarpeen iäkkäille ja riskiryhmille, koska heillä rokotteen suoja vaikeaa tautia vastaan näyttää heikentyvän puolessa vuodessa.

Muille se ei tällä hetkellä ole välttämätön. Jos epidemia kuitenkin riehaantuisi uudestaan, se voitaisiin antaa myös muille, Fischer toteaa.

Saksassa tehosteen voivat saada myös ne, jotka ovat aiemmin saaneet Johnson & Johnsonin rokotteen. Sitä annetaan vain yksi annos, ja sen antama suoja koronaviruksen deltavarianttia vastaan vaikuttaa olevan muita rokotteita heikompi.

The Local -lehden mukaan Saksan väistyvä hallitus näyttää suunnitelleen kolmannen annoksen antamista myöhemmin muullekin väestölle. Uuden hallituksen aikeista ei ole tietoa.

Tanska, Ruotsi, Norja Suomen linjoilla

Tanska, Ruotsi ja Norja aloittivat tehosterokotukset jo ennen Suomea. Kaikissa maissa kolmas rokote tarjotaan vain iäkäille ja riskiryhmiin kuuluville, Tanskassa myös hoitohenkilökunnalle.

Tanskassa ja Norjassa rokotteen saavat yli 65-vuotiaat, Ruotsissa yli 80-vuotiaat sekä palvelutaloissa asuvat ja kotihoidon asiakkaat.

Tanskassa on tarkoitus antaa tehosterokotus myöhemmin myös nuoremmille.

Rokotuksen saavat halutessaan myös ne, jotka ovat saaneet aiemmat rokotteet kahdella eri rokotteella tai Johnson & Johnsonin rokotteen, kertoo muun muassa The Local -lehti.

Näin siksi, että matkustettaessa kaikki maat eivät välttämättä hyväksyisi heitä muutoin täysin rokotetuiksi.

Ruotsissa tehosterokotusta ei tällä haavaa pidetä tarpeellisena muille ryhmille, sanoo kansanterveysvirastoa johtava Johan Carlson uutistoimisto TT:lle Ny Teknik -verkkolehden mukaan.

Norjan kansanterveysviranomainen pohtii, pitäisikö terveydenhuoltohenkilöstökin rokottaa kolmannen kerran.

Norjan kunnille on annettu ohje, ettei tehosterokotusta iäkkäille pidä antaa influenssarokotteen kustannuksella. Ensisijaista on antaa kaikille ensimmäinen ja toinen koronarokote sekä tehosterokotus niille, joiden immuniteetti on alentunut.

Sen jälkeen etusijalla on influenssarokotus ennen iäkkäiden tehosterokotusta, kertoo Varden-uutissivusto.

Lue myös:

Kolmatta koronarokotetta suositellaan lähes kahdelle miljoonalle suomalaiselle – THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek: "Haluamme suojata haurainta väestöämme"

Euroopan lääkevirasto suosittaa pikaista kolmatta koronarokotusta heille, joiden puolustusjärjestelmä on heikko

Keskustelu kiihtyy: tulisiko rikkaiden maiden antaa kansalaisilleen kolmas rokoteannos vai lähettää rokotteet kehitysmaihin?

Kuuntele Maailmanpolitiikan arkipäivän lähetys aiheesta: