Soiten viime viikolla järjestämä koululaisten koronarokotuskiertue sujui suhteellisen hyvin. Soiten rokottajat jalkautuivat alueen kouluille antamaan koronarokotteen sitä haluaville.
Yläkoululaisille ja lukiolaisille annettiin yhteensä noin 430 koronapiikkiä. Näistä 140 oli ensimmäisiä ja noin 290 toisia rokotteita.
Palvelualuejohtaja Jukka Aro summaa, että rokotuksia olisi mielellään jaettua enemmänkin. Ikäluokan rokotuskattavuuden nousu oli kuitenkin odotettua suurempi.
Kampanjalla nostettiin rokotuskattavuutta 12-15-vuotiaiden keskuudessa liki 6,5 prosentilla eli melko paljon, kun kyseessä oli lyhyt yksittäinen tempaus.