Koronatartuntojen tartuntalähteitä ei tiedetä Oulussa yhtä tarkasti kuin aiemmin. Viime viikolla joka kolmas tartunta oli peräisin tuntemattomasta lähteestä, kun viikko sitten vastaava luku oli 22 prosenttia.

Perheen sisäisten tartuntojen osuus oli viime viikolla Oulussa 33 prosenttia. Yksityisiin tapaamisiin tartunta jäljitettiin 18 prosentissa tapauksista ja työpaikoille joka 10. tartunta.

Kaupunki arvioi kuitenkin, että koronatilanne on pysytellyt pääosin ennallaan. Myös testaus oli viime viikolla edellisviikon tasolla, mutta positiivisten näytteiden osuus nousi Oulussa jo lähelle kahdeksaa prosenttia edellisviikon 6,6 prosentista.

Rokotusten määrä on kääntynyt Oulussa selvään laskuun. Viime viikolla annettiin alle 4 000 rokotetta, mikä on lähes 3 000 vähemmän kuin kaksi viikkoa sitten.

Kaikkiaan Oulussa todettiin viime viikolla 135 tartuntaa, mikä on kolme enemmän kuin viikkoa aiemmin. Yliopistollisessa sairaalassa ja kaupunginsairaalassa oli maanantaina yhteensä hoidossa alle kymmenen koronapotilasta.

Alueellinen koronaryhmä arvioi maakunnallista tilannetta tänään tiistaina.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.