Koronatartunnat leviävät nyt vauhdilla Keski-Suomessa. Esimerkiksi Jyväskylässä todettiin viime viikolla yli 260 tartuntaa.
Keski-Suomea pahempia koronapesäkkeitä ovat nyt vain Satakunta ja Päijät-Häme.
Tartunnat leviävät nyt erityisesti nuorten keskuudessa juhlissa, kokoontumisissa ja harrastetoiminnassa. Valtaosa sairastuneista on rokottamattomia tai heiltä puuttuu rokotteen tehosteannos.
– Tartuntojen määrät kasvavat erittäin huolestuttavasti. Jos tartuntaluvut olisivat olleet tällaisia ennen kuin rokotteet tulivat käyttöön, olisimme aivan kestämättömässä tilanteessa, toteaa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.
Suuret tartuntamäärät ovat ajaneet jäljityksen vaikeuksiin monin paikoin maakunnassa.
Sairaalassa koronapotilaita on vielä maltillinen määrä, alle kymmenen.
– Olen hieman huolestunut kehityksestä. Jos tartuntaluvut nousevat tätä tahtia kuin ne nyt tekevät, saapa nähdä, kuinka paljon sairaalapotilaita tulee, Paloneva sanoo.
Rajoituksia ei tiedossa
Keski-Suomi on nyt siirtynyt koronan kiihtymisvaiheeseen. Rajoituksia ei kuitenkaan Palonevan mukaan ole tulossa.
– Strategia on muuttunut enemmän sairaalakourmituspainotteiseksi, ei niinkään tartuntalukuja seuraavaksi.
Paloneva ei osaa sanoa, auttaisivatko rajoitukset Keski-Suomen tilanteessa.
– Nyt puhutaan nuorista aikuisista. Pytyttäisiinkö esimerkiksi ravintolarajoituksilla hillitsemään tilannetta merkittävästi, vai tulisiko tartuntoja kaikista rajoituksista huolimatta, hän pohtii.
Paloneva kannustaa nyt kaikkia ottamaan rokotuksia.
– Se on kaikkein helpoin ja tehokkain keino pitää tilanne hallinnassa.
Lisätty kello 16.58 tieto vertailutieto Satakunnasta ja Päijät-Hämeestä.
Lue myös:
Jyväskylä siirtyi koronan kiihtymisvaiheeseen, ilmaantuvuus ennätystasolla – sairaalahoitoa tarvitsee entistä useampi
Jyväskylä vie koronarokotukset tapahtumiin ja kauppakeskuksiin – uusia koronatartuntoja viime viikolla ennätysmäärä