Australian suurimmassa kaupungissa Sydneyssä on tänään juhlittu vajaan neljän kuukauden mittaisen, koronaviruksen vuoksi asetetun sulkutilan päättymistä.

Tiukkojen rajoitusten höllentämisen myötä muun muassa ravintolat, parturit, kuntosalit ja kaikki kaupat saavat nyt olla auki. Sisään pääsevät molemmat rokoteannokset saaneet ihmiset.

Myös tiukkoja liikkumis- ja kokoontumisrajoituksia höllennetään.

Kauppojen ja palveluiden asiakasmääriä rajoitetaan edelleen. Koulut pysyvät kiinni vielä pari viikkoa.

Sydneyläiset olivat kuitenkin maanantaina valmiita karistamaan rajoitukset yltään ja jonottivat partureihin ja kauppoihin. Pitkän sohvakauden päätteeksi kuntosaleillekin oli kysyntää heti aamutuimaan.

– Toivon, että pystymme tästä eteenpäin tulemaan toimeen, tapahtui mitä tahansa. Kun katsoo muuta maailmaa, toivon, että mekin saamme pysyä auki ja tehdä omaa juttuamme, sanoi kuntosalin omistaja Kyl Raggio uutistoimisto Reutersille.

Rajoitusten höllentämistä juhlittiin myös virkistäytymällä baareissa aamuoluen merkeissä.

– Tuopista olut maistuu paljon paremmalta kuin tölkistä. Olen odottanut tätä kulausta 108 päivää, nauroi Brian Hobbs O'Mara suosikkibaarissaan.

"Viruksen kanssa on elettävä"

Sydneyn alue asetettiin sulkutilaan kesäkuun puolivälissä koronaviruksen deltamuunnoksen ärhäkkään leviämisen vuoksi. Nyt tartuntamäärät ovat kuitenkin selvässä laskussa: kahdeksan miljoonan asukkaan osavaltiossa raportoitiin maanantaina 496 uutta tartuntaa.

Uuden Etelä-Walesin osavaltion pääministeri Dominic Perrottet kutsui maanantaita "vapauden päiväksi". Hän kuitenkin myönsi, että myös haasteita on luvassa.

– Tartunta- ja potilasmäärät nousevat liikkuvuuden lisääntyessä. Mutta emme voi pysyä sulkutilassa. Meidän on pakko oppia elämään viruksen kanssa, Perrottet sanoi.

Hän painotti, että rokotuskattavuutta täytyy saada nostettua mahdollisimman nopeasti, jotta rajoituksia voidaan turvallisesti purkaa lisää.

Uudessa Etelä-Walesissa 16 vuotta täyttäneistä yli 90 prosenttia on saanut ensimmäisen ja 74 prosenttia molemmat rokoteannokset.

Koko Australian väestön osalta luvut ovat noin kymmenen prosenttiyksikköä alhaisemmat.

Lue lisää:

Tunnelma kiristyy koronakuria jatkavassa Australiassa – Melbournessa mielenosoittajat heittelivät poliiseja pulloilla, yli 200 pidätetty

Katso video: Sydneyssä ihmiset nauttivat kesästä rannalla – samalla poliisi kiertää tarkistamassa, onko viiden kilometrin liikkumisrajoitusta rikottu

Australiassa käskettiin armeija valvomaan koronamääräyksiä – pääministeri lupailee kunnon vapautusta vasta joulun tienoilla