Modernan koronarokotetta on annettu Keski-Suomessa vähintään sadoille alle 30-vuotiaille miehille. Näin arvioi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva. Tarkkaa lukua hän ei tiedä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ohjeisti eilen torstaina, että Modernan rokotetta ei enää anneta ikäryhmän miehille sydänlihastulehduksen riskin takia.

– Luonnollisesti toimimme THL:n suositusten mukaisesti. Alle 30-vuotiaiden miesten toinen annos täytyy korvata Pfizerilla. Meillä on paljon rokotteita käytössä, joten en usko, että tästä syntyy ongelmaa, Paloneva sanoo.

Paloneva ei ole kuullut, että Modernan rokotteet olisivat aiheuttaneet sydänlihastulehduksia nuorille miehille Keski-Suomessa.

– Luonnollisesti täällä syntyy ongelmia yhtä paljon kuin muuallakin, joten todennäköisesti niitä on jonkin verran ilmennyt.

Alle 30-vuotiaille miehille ja pojille on Suomessa annettu Modernan rokotetta yhteensä runsaat 95 000 ensimmäistä annosta ja yli 42 000 toista annosta.

Alle viidellä heistä on todettu sydänlihastulehdus toisen rokotteen jälkeen.

Valtaosa sydänlihastulehduksista on lieviä ja parantuu hyvin pelkällä levolla.