Alle 30-vuotiaiden miesten koronarokotukset lääkeyhtiö Modernan Spikevax-rokotteella on Etelä-Savossakin THL:n ohjeistuksen mukaisesti keskeytetty, koska rokotteeseen saattaa ikäryhmän miehillä liittyä kohonnut sydänlihastulehduksen riski.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoi asiasta ohjeen eilen. Kyseessä on varotoimi siihen saakka kunnes asiasta saadaan varmempaa tietoa.

– Essoten alueella varmasti joitakin satoja Spikevax-rokotteita on ikäryhmässä annettu. Yhtään haittavaikutusta sydänlihastulehduksiin liittyen ei ole todettu, sanoo Essoten johtajaylilääkäri Santeri Seppälä.

Koko maassa 95 000 alle 30-vuotiasta miestä ja poikaa on saanut Spikevax-rokotteen. Tähän mennessä kertyneiden tietojen perusteella sydänlihastulehduksen riski on pieni.

THL kertoo, että Suomessa 12–39-vuotiailla pojilla ja miehillä on toisen Spikevax-rokoteannoksen jälkeen todettu yhteensä alle 5 sydänlihastulehdustapausta 49 000 annettua rokotetta kohti.

Toistaiseksi ohje kuitenkin on, että alle 30-vuotiaille miehille annetaan ainoastaan Pfizer–Biontechin Corminaty-rokotetta.

Seppälän mukaan nuorten miesten ei tarvitse olla huolissaan, vaikka olisivatkin saaneet Spikevax-rokotteen. Valtaosa sydänlihastulehduksista on lieviä ja parantuu hyvin pelkällä levolla.

– Mutta totta kai jos jotain omituisia oireita parin viikon kuluessa rokotteen ottamisesta ilmenee, pitää olla yhteydessä terveydenhuoltoon.