Parkanon terveysviranomaiset ovat huolissaan kaupungissa ilmenneistä koronatartunnoista. Tällä hetkellä Parkanossa on 16 sairastunutta eristyksessä ja 58 altistunutta on asetettu karanteeniin. Kihniössä on kaksi altistunutta asetettu karanteeniin.
Parkanossa korona leviää nyt vauhdilla lasten ja nuorten keskuudessa sekä heidän perheissään ja lähipiirissään. Parkanon yhtenäiskoulun ja lukion eri luokilla viikon aikana ilmennyt tartuntoja. Suurin osa Pirkanmaalla sairastuneista on rokottamattomia.
– Vaikka taudille altistuneita täyden rokotesarjan saaneita ei määrätä karanteeniin, heidän on myös syytä noudattaa varovaisuutta. Tällä hetkellä kaikkien, myös kahdesti rokotettujen, tulee käyttää maskia ja noudattaa kaikkia annettuja turvaohjeita huolimatta valtakunnallisesta koronarajoitusten keventämisestä, kaupungin tiedotteessa sanotaan.
Kaupunki muistuttaa, että eristykseen tai karanteeniin määrätyn on pysyttävä kotona.
– Mikäli tartuntatautilääkärin määräämää karanteenia tai eristystä ei noudata, voidaan se toteuttaa tahdosta riippumatta valvotuissa ja suljetuissa olosuhteissa.
Parkanossa halutaan nyt myös lapset ja nuoret testiin.
– Koska alueella korona leviää, jokaisen mahdollisesti altistuneen, myös lapsen ja nuoren, ja oireisen tulee hakeutua testiin. Testiin voi hakeutua myös viikonlopun aikana, tiedotteessa sanotaan.
Parkanolaisista 12–15-vuotiaista täysin vailla rokotesuojaa on edelleen lähes 60 prosenttia. Kaupunki kehottaa rokottamattomia nuoria pikaisesti hankkimaan rokotus. Aikoja on tarjolla sekä neuvolassa että Kaarnassa.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Lue myös:
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri päivitti maskisuositusta – ylilääkäri tiivistää olennaisen: suosittelemme maskia, jos ollaan kuin sillit suolassa