Yksi osa koronaepidemiasta jää nyt historiaan, kun Helsingin Laaksossa ja Malmilla toimineet keskitetyt koronaterveysasemat ovat sulkeneet ovensa.
Jo heti epidemian ensimetreillä maaliskuussa 2020 Laakson epidemiaterveysaseman ovelle pystytettiin teltta, jossa infektio-oireiset potilaat jonottivat vuoroaan ensiarvioon.
Lokakuun 1. päivänä monet koronarajoitukset päättyvät Uudellamaalla ja myös terveydenhoidossa otetaan askel kohti normaalia.
Muutoksen mahdollistaa se, että helsinkiläisten rokotekattavuus on hyvä kaikkien väestöryhmien, myös riskiryhmien osalta.
Kaupungin mukaan koronatartuntoja on edelleen suhteellisen paljon, mutta epidemiatilanne on vakaa.
Jatkossa siis hoitoon hakeudutaan omalle terveysasemalle.
Lieväoireisena ei enää tarvitse mennä koronatestiin, jos on kahdesti rokotettu tai sairastanut koronan edeltävien kuuden kuukauden aikana, eikä kuulu riskiryhmiin.
Lue myös:
Uimahallit ja konserttisalit saavat taas pakata paikat täyteen ihmisiä – helsinkiläinen Paula Klemola: "Varmaan pieni varovaisuus silti jää"
Ravintolarajoituksissa yllätyskäänne, viimeisetkin laulu- ja tanssikiellot poistuvat, tunti lisää aukioloon