Koronan ilmaantuvuusluku on Satakunnassa maan suurin. Maakunnassa on todettu kahden viikon aikana 381 tartuntaa. Tartuntamäärä sataa tuhatta asukasta kohti eli ilmaantuvuusluku on 176,9.
Tilanteeseen vaikuttavat erityisesti Harjavallassa sijaitsevan akkumateriaalitehtaan työmaan ja Rauman telakan epidemiat: 65 prosenttia kaikista tartunnoista on todettu näissä paikoissa.
Tautimäärät ovat kasvaneet myös muualla Satakunnassa.
Maskin käyttöön edelleen suositus
Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä (ATTR) painottaa, että tilanne on niin vaikea, että maskien käyttöä on tärkeää jatkaa, vaikka THL onkin lieventänyt koko maassa maskisuositustaan.
Sairaalahoidon tarve on lisääntynyt jonkin verran ja Satasairaalassa Porissa on tällä hetkellä hoidossa kuusi koronapotilasta. Terveysviranomaiset arvioivat tiedotteessaan, että määrä lisääntyy lähiviikkoina.
Valtaosa Satakunnassa sairaalahoitoon joutuneista on rokottamattomia tai vain yhden rokotuksen saaneita.
Lue myös:
Rauman telakalla lähes sata uutta koronatartuntaa – valtaosa tartunnan saaneista rokottamattomia
Satakunta taas leviämisvaiheessa – Harjavallan tehdastyömaalla jo yli 80 tartuntaa