Osa yrityksistä on houkutellut Suomessa työntekijöitä ottamaan koronarokotuksen pienen lahjan tai palkkion avulla.
Kaikessa hiljaisuudessa pieni osa työantajista on yrittänyt vaikuttaa työntekijöihin myös olemaan ottamatta rokotetta.
Asiasta kertoo Ylelle Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n Pirkanmaan aluepäällikkö Elisa Penders. Pendersin mukaan on tyypillistä, että työntekijöitä kannustetaan ottamaan koronarokote. Jotkut työnantajat ovat toisaalta sanoneet, ettei kannattaisi ottaa rokotteita.
– Osa työnantajista pyrkii vaikuttamaan puolesta tai vastaan. Tällaisia ylilyöntejä valitettavasti löytyy, Penders kertoo.
Pendersin mukaan työntekijöiden työnantajilta saamat lähdetiedot rokotteista ovat olleet kyseenalaisia.
Terveystietoa ei saa kysyä
Valtaosa suomalaisista on ottanut koronarokotteen. Suomessa 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista 84 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen ja 70 prosenttia kaksi rokoteannosta.
Osa työnantajista on yrittänyt Pendersin mukaan kalastella työntekijöiltä, ovatko he käyneet rokotuksessa. Näin ei saisi toimia.
– Rokotetieto on terveystieto, joka on jokaisen henkilökohtainen asia. Sitä ei saa kysyä eikä siitä tarvitse puhua. Kysyttäessä ei tarvitse kertoa rokotetietoa, Penders sanoo.
Toisaalta vaikeneminen voi olla vaikeaa etenkin pienessä yrityksessä. Työnantajat kannustavat usein käymään työaikana rokotuksessa ja saattavat jopa palkita sen ottamisesta.
Myös PAM suhtautuu koronarokotuksiin positiivisesti, koska sillä on huoli työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuudesta. Silti Pendersin mukaan pitää muistaa, ettei työntekijöiden terveystietoja saa kysyä.
– Vaikka kuinka hyvää tarkoitetaan, se on perusarvo, mitä pitää kunnioittaa.
Rinnastetaan tupakoinnin lopettamisesta maksettuun palkkioon
Eri puolilla maailmaa myös julkinen sektori on tarjonnut porkkanoita rokotekattavuuden nostamiseksi. Kreikka maksaa 18–25-vuotiaille rokotteen ottamisesta 150 euroa. Yhdysvalloissa eri osavaltiot ovat tarjonneet rokotteen ottajille muun muassa ilmaisen kannabissätkän tai kalastusluvan.
THL:n mukaan taloudelliset rokotekannustimet eivät ole Suomessa tarpeen, koska rokotustahti on muutenkin hyvä.
Elisa Pendersin mukaan nähtäväksi jää, käytetäänkö Suomessa nykyistä enemmän niin sanottua positiivista syrjintää eli että rokotetut saavat jotain etua. Osa suomalaisista ei voi terveyssyistä ottaa koronarokotetta, eli tasa-arvosta huolehtiminen olisi hänen mukaansa vaikeaa ja käytäntö aiheuttaisi helposti lumipalloefektin.
Asiantuntijat ovat rinnastaneet rokotepalkkion tupakoinnin lopettamisesta palkitsemiseen työpaikalla.
Voit keskustella aiheesta 2. lokakuuta kello 22. asti.
Lue lisää:
Nyt myös suomalaisia houkutellaan piikille palkkioilla: paperitehdas antaa työntekijöilleen kylmälaukun, jos he ottavat kaksi rokotetta