Uusien koronavirustartuntojen määrä on loivassa laskussa Kymenlaaksossa. Viimeisten kahden viikon aikana maakunnassa on todettu 113 uutta tartuntaa.

Kymsote kuitenkin tähdentää, ettei tartuntojen määrän lasku tarkoita koronatilanteen paranemista. Syynä on se, että näytteenottojen määrä on vähentynyt.

– Viimeisen kolmen viikon aikana näytemäärät ovat vähentyneet 56 prosenttia. Mitä vähemmän näytteitä otetaan, sitä vähemmän on myös positiivisia testituloksia, Kymsoten tiedotteessa todetaan.

Testaamista on vähennetty, koska kansallinen suositus koronatestauksesta ja jäljittämisestä on muuttunut. Testausta on vähennetty, jotta resursseja säästyisi muuhun terveydenhoitoon.

Kymsoten mukaan myös jätevesiseuranta osoittaa, ettei koronavirus ole vähentynyt Kymenlaaksossa.

Tällä hetkellä tartunnat saadaan useimmiten perheenjäseniltä tai muilta lähipiiriin kuuluvilta henkilöiltä. Muita merkittäviä tartunnanlähteitä ovat Kymsoten mukaan esimerkiksi ulkomaanmatkat ja yksityistilaisuudet.

Kymenlaaksossa sairaalahoidossa on tällä hetkellä viisi koronaviruspotilasta. Kymsoten mukaan sairaalassa on jo pitkään ollut ainoastaan rokottamattomia henkilöitä.

Kymenlaaksossa rokotuskattavuus 12 vuotta täyttäneessä väestössä on ensimmäisen annoksen osalta 83,9 ja toisen annoksen osalta 70,1 prosenttia. Valtakunnallisesti tavoitteena on vähintään 80 prosentin rokotuskattavuus, jotta yhteiskuntaa voidaan avata nykyistä enemmän.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.