Rovaniemen kaupungin häiriötilanteen johtoryhmä päätti tiistaina 28.9., että maskisuositus kaupungissa jatkuu.

Kasvomaskia tulee suosituksen mukaan käyttää niissä julkisissa sisätiloissa, joissa kahden metrin turvavälin pitäminen ei ole mahdollista. Sellaisia paikkoja ovat esimerkiksi julkiset kulkuvälineet, kaupat, kauppakeskukset, kirjastot, virastot, teatteri, museot sekä ravintolat.

Suositus on voimassa myös työpaikoilla sekä korkeakouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.

Maskia suositellaan kaikille 12 vuotta täyttäneille.

Maskisuosituksen taustalla on kaupungin tämänhetkinen koronatilanne. Rovaniemellä todettiin edellisviikolla 41 koronatartuntaa ja useita altistustilanteita.

Valtaviruksena on tällä hetkellä deltavariantti, joka voi tarttua myös rokotettuun henkilöön. Jos henkilö on rokotettu, hän voi sairastaa taudin täysin oireettomana tai hyvin lievänä. Rokotettu voi siten myös tartuttaa viruksen eteenpäin muihin henkilöihin.

Kaupunki muistuttaa tiedotteessa, että rokottamattomien ja yhden koronarokotteen saaneiden tulee edelleen hakeutua koronatestiin matalalla kynnyksellä. Myös kahdesti rokotettujen tulee oireiden ilmetessä hakeutua testiin, jos he tietävät altistuneensa koronavirukselle.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.