Humalaiset kansoittavat liikkeiden edustalla olevat penkit. Sekavasti käyttäytyviä ihmisiä kulkee edestakaisin liikkeissä, niiden edustoilla ja kadulla.
Järjestyshäiriöt ovat lisääntyneet korona-aikana kaupunkien keskustoissa.
Keskustan epäsiisteys, avoin päihteidenkäyttö ja häiriökäyttäytyminen ovat olleet korona-aikana esillä suurissa kaupungeissa, kuten Tampereella (Aamulehti), Oulussa (Kaleva) ja Helsingissä (Helsingin Sanomat).
Jyväskylän ongelmat keskittyvät kaupungin ytimeen kävelykadulle.
Poliisi poisti ruutukaava-alueelta häiriöitä aiheuttavia ihmisiä ihmisiä keskimäärin kolme päivässä, puolet enemmän kuin viime vuonna.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen Jyväskylän kenttäyksikön komisario Jari Lindholm on luvuista huolissaan, koska korona on vähentänyt merkittävästi ihmisten liikkumista keskustassa.
– Poliisi ei voi tätä ongelmaa ratkaista yksin. Me emme esimerkiksi voi ottaa koppiin kaikkia, jotka ovat päihtyneitä, sanoo Lindholm.
Ydinkeskustan yrittäjiä on vaikea saada haastatteluun. He sanovat suoraan pelkäävänsä, että epäkohtien lausuminen ääneen karkottaa loputkin asiakkaat.
Yöpuu Yhtiön yrittäjä Ari Pärnänen sanoo, että heidän hotelliensa ulkomaiset turistit ihmettelevät, miten keskustassa voi olla niin paljon humalaisia.
– Jos keskusta halutaan pitää elävänä ja viihtyisänä, tilanteeseen on pikaisesti saatava muutos.
Sokkarin kauppakeskusjohtaja Una Hirvilammi sanoo, että työtä liiketilojen pitämiseksi viihtyisänä ja turvallisena tehdään paljon ja päivittäin. Hirvilammi on erityisen huolissaan nuorista.
– On mukava, että nuoret viihtyvät keskustassa, mutta on iso huoli, että huonot esimerkit antavat vääriä vaikutteita heille.
Pelkkä humala ei ole syy viedä putkaan
Häiriöiden lisääntyminen näkyy myös ruutukaava-alueella vartioivan Securitaksen tilastoissa: häiriökäyttäytyminen ja ovat hälytystehtävät lisääntyneet korona-aikana.
– Päihtyneiden ja sekavasta käyttäytyvien ihmisten toimintaan joudutaan puuttumaan entistä enemmän, sanoo Arttu Nuija Securitakselta.
Vartiointiliikkeen ja poliisin havaintojen mukaan korona-aikana keskustassa on liikkunut selvästi vähemmän ihmisiä kuin ennen pandemiaa. Eri lähteiden havaintojen mukaan päihteiden käyttö on muuttunut korona-aikana keskustassa entistä avoimemmaksi.
Poliisin tilastoissa esimerkiksi huumausainerikosten määrä on sen sijaan korona-aikana jopa hieman vähentynyt.
Lindholmin mielestä suuri ongelma on, etteivät asiat tule poliisin tietoon.
Suomen lain mukaan päihtymys ei ole rikos. Jos humalainen aiheuttaa häiriötä, silloinkin poliisin on käytettävä tilanteessa niin sanottua lievintä haittaa: neuvoin, kehotuksin ja käskyin on häiriköijää pyydettävä rauhoittumaan ja poistumaan paikalta.
Ellei puhe auta, vasta sitten poliisilla on mahdollisuus ottaa ihminen kiinni.
– Silloinkin meillä on oikeus pitää kansalaista putkassa vain siihen asti, kun häiriö on poistunut. Käytännössä hän nukkuu muutaman tunnin humalaansa pois ja voi palata sen jälkeen kadulle, sanoo Lindholm.
Rauhattomuus vähentänyt asiointia
Tänä vuonna jyväskyläläisille tehdystä kyselystä käy ilmi, että kokemus turvattomuudesta on vähentänyt asioimista ja viihtymistä keskustassa. Kaupunki on saanut valituksia niin päihtyneistä kuin feissareista.
Siitä huolimatta kaupungin virkamiehet ja luottamushenkilöjohto näkevät tilanteen eri tavoin. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaakko Selin (kok.) on yhtä huolissaan kuin poliisi: tilanne on vakava ja sille on tehtävä jotain.
Hänen mielestään näyttää siltä, että tällä hetkellä Jyväskylän keskustassa on enemmän ihmisiä karkottavia kuin houkuttelevia tekijöitä.
– Olen saanut jo pitkään ja runsaasti esimerkiksi yrittäjiltä palautetta siitä, että keskustan tilanteelle on tehtävä jotain.
Kaupunkikeskustan kehittämisestä vastaavan projektipäällikkö Janne Viitamiehen mielestä turvallisuustilanne keskustassa ei ole huolestuttava ja siellä on edelleen turvallista liikkua.
Viitamiehen mukaan valituksilla on myös vastavoima: myötätunto.
– Väestö suhtautuu humaanisti, myötätuntoisesti ja suhteellisuudentajuisesti erilaisiin elämän ilmiöihin, myös kadun varjoisen puolen kulkijoihin.
Myös kauppakeskusjohtaja Hirvilammi toivoo keskusteluun inhimillisyyttä: ihmiset hakeutuvat sinne, missä on muitakin.
– Syrjäytyneisyys ja päihdeongelmat ovat koko yhteiskunnan ongelma. Nämä ihmiset tarvitsevat apua. Ongelma ei poistu sillä, että he häviäisivät katukuvasta, sanoo hän.
Keskustan penkkien, Alkon ja Hanskan sijainti
Viitamies ja poliisi sanovat samaa: päihdeongelmaisia on yleensä aina siellä, missä on Alko. Sen siirto veisi ongelmakäyttäjät uudelle alueelle.
Sama koskee keskustassa kompassin tuntumassa olevia penkkejä.
– Penkit voitaisiin ehkä lyhytaikaisesti ja iskutyyppisesti poistaa, jos meillä on keskustassa selkeä ei-toivottu ilmiö, kuten meillä ehkä saattaa tällä hetkellä jossain määrin olla, sanoo Viitamies.
Ydinkeskustassa sijaitsee myös päihteiden käyttäjille ja asunnottomille tarkoitettu kohtaamispaikka Hanska, joka aloitti toimintansa Hannikaisenkadulla joulukuussa 2019. Hanskassa tarjotaan esimerkiksi ilmaista lounasta, puhtaita vaatteita ja siellä voi pestä pyykkiä tai käydä suihkussa.
Matalan kynnyksen palvelu on selvästi suosittu ja tarpeellinen, mutta Jaakko Selinin mielestä sijaintia pitäisi pohtia uudestaan.
Hän korostaa, että kyse on hänen henkilökohtaisesta mielipiteestään.
– Toimiiko se jopa magneettina, joka houkuttelee päihdeongelmaiset keskustaan?
Samaa miettii moni muukin Ylen haastattelema, mutta ei tohdi sitä julkisesti sanoa.
Ruutukaavaan ei ole omaa partiota
Jyväskylän keskusta on valtakunnallisestikin poikkeuksellinen: tiivis ja yhtenäinen. Sitä halkoo talvellakin sulana lämmityksen ansiosta pysyvä Kävelykatu.
Una Hirvilammi sanoo haaveilevansa, että Jyväskylän keskustasta tulisi vielä viihtyisä ja inspiroiva.
– Mielestäni yleisiin tiloihin ja Kauppakadulle tarvittaisiin entistä enemmän poliisin näkyvyyttä ja tukea kaupungilta.
Autottomuus ja ahtaus on poliisin toiminnan näkökulmasta haastavia. Poliisiauto joutuu ajamaan kävelevien ja pyöräilijöiden seassa todella hitaasti.
– Jos meidät on soitettu paikalle häiriön takia, hyvin usein henkilö näkee poliisiauton ja ehtii poistua paikalta, piiloutuu tai rauhoittuu ennen kuin me sinne päästään. Kun auto poistuu paikalta, häiriö jatkuu.
Lindholmin mukaan keskustassa partioidaan aina, kun se vain on mahdollista. Tänä vuonna on myös ollut tehovalvontaviikkoja, mutta pelkästään ruutukaava-alueelle ympäri vuorokauden liikkuvaan poliisipartioon ei ole mahdollisuutta.
– Meidän on huolehdittava tasavertaisesti kaikkien Keski-Suomen 22 kunnan turvallisuudesta.
Tilanne ei jatkossa helpotu, sillä poliisin resurssit ovat vähenemässä.
Jaakko Selin pitää tilanteen muuttamista ennen kaikkea kaupunkisuunnittelun ja poliisin asiana, koska poliisi on ainoa toimivaltainen viranomainen yleistä järjestystä koskevissa asioissa.
– Jyväskylän kaupungin on nopeasti tiivistettävä yhteistyötä keskustan kiinteistön omistajien, yrittäjien, poliisin ja vartiointiliikkeiden kanssa.
Myös Lindholm kannattaa yhteistyötä. Hänen mielestään tilannetta ei voi ratkaista mikään yksittäinen toimija.
Ei edes poliisi.