Koronaepidemia jatkaa jylläämistään Kuopiossa nuorten aikuisten keskuudessa. Nuorten oireet ovat kuitenkin pääsääntöisesti lieviä, eikä sairaalahoidon lisääntyvää tarvetta ole odotettavissa.

Pohjois-Savon ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä valtakunnan korkein, 147,3. Perjantaina Kuopiossa on todettu 34 uutta koronatartuntaa.

Viime aikojen tartunnoista moni on tullut Bar Noususta ja Apteekkarista. Näissä ravintoloissa on voinut altistua koronavirukselle ainakin viime torstaista lauantaihin, eli 16.–18. syyskuuta.

Kaikkia altistuneita ei ehditä tavoittaa

Tartunnan saaneet määrätään eristykseen, mutta kaikkia altistuneita ei ehditä henkilökohtaisesti tavoittaa, kerrotaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tiedotteessa. Näin ollen niiden, jotka epäilevät altistuneensa koronavirukselle, on syytä noudattaa omaehtoista karanteenia.

Opiskelijatapahtumien, ravintoloiden ja muiden vastaavien väkijoukkojen välttäminen on ensiarvoisen tärkeää, jos on syytä epäillä altistuneensa virukselle. Tämä on sairaanhoitopiirin mukaan tehokkain keino estää tartuntojen leviäminen.

Hengitystieinfektion oireiden ilmetessä voi tehdä kotitestin. Testituloksen ollessa positiivinen, täytyy hakeutua terveydenhuoltoon koronatestiin.

Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.