Lasten koronatestaus- ja karanteenikäytännöt muuttuvat Etelä-Karjalassa.
Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa pyritään jatkossa välttämään laajoja, koko ryhmän koronakaranteeneja. Karanteeniin asetetaan vain ne lapset, joiden vahva altistuminen edellyttää karanteenia.
Jos ryhmässä todetaan koronavirustartunta, selvitetään, ketkä ovat tosiasiassa olleet tekemisissä sairastuneen kanssa. Tietoa esimerkiksi leikkikavereista voidaan kysyä lapselta, hänen vanhemmiltaan ja opettajalta.
Muiden kuin karanteeniin määrättyjen osalta ryhmän toiminta jatkuu koronatapauksen jälkeen normaalisti.
Jos muulle kuin karanteeniin asetetulle lapselle tulee oireita, hänen täytyy edelleen jäädä kotiin sairastamaan. Näissä tapauksissa kyse ei ole karanteenista vaan normaalista sairastamisesta.
Alle 12-vuotiaita ei enää testata rutiininomaisesti
Alle 12-vuotiaita lapsia ei myöskään enää koronatestata rutiininomaisesti.
– Jos lapsella ei ole tiedossa olevaa korona-altistusta, mutta hänellä on lieviä infektio-oireita, lasta ei lieväoireisena enää yleensä testata, Eksoten ylilääkäri Sami Raasakka sanoo tiedotteessa.
Testi on edelleen tarpeen, jos lapsen oireet ovat voimakkaita tai jos hänen perheeseensä kuuluu yli 16-vuotiaita rokottamattomia tai immuunipuutteisia henkilöitä.
Yli 12-vuotiaat ohjeistetaan koronatestiin samalla tavalla kuin aikuiset. Lieväoireisia, kahdesti rokotettuja ei pääsääntöisesti testata, ellei tiedossa ole korona-altistusta. Jos rokotesuoja on puutteellinen, testi tehdään myös lieväoireisille.
Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Etelä-Karjalassa