Satakunta on edelleen selvästi koronaviruksen leviämisvaiheessa. Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä ATTR kokoontui torstaina arvioimaan tilannetta.

ATTR:n mukaan epidemiatilanne on Satakunnassa nopeasti heikentynyt. Ilmaantuvuus on viikon kuluessa yli kaksinkertaistunut ja myös positiivisten näytteiden osuus on noussut voimakkaasti.

–Tilanteeseen vaikuttaa merkittävästi BASF akkumateriaalitehtaan työmaan laaja epidemiatilanne, mutta myös muualla Satakunnassa tapausmäärät ovat olleet nousussa, todetaan ATTR:n tiedotteessa.

Sairaalahoidon tarve on hieman lisääntynyt viime päivinä. Satasairaalassa on tällä hetkellä hoidossa neljä koronapotilasta, joista kaksi vuodeosastolla ja kaksi teho-osastolla.

Oppilaitoksissa vähän tartuntoja

Harrastustartuntoja ei viime viikolla todettu. Kuluvalla viikolla on todettu muutama kaveriporukoiden jalkapallo- ja lentopalloharrastuksiin liittyvä tartunta.

Oppilaitoksissa on todettu viisi tartuntaa ja päiväkodeissa neljä.

– Tartuntoja on vähän, kun huomioidaan, että kouluihin ja päiväkoteihin liittyen on todettu ainakin kahdeksan merkittävää joukkoaltistusta.

Ravintolaperäisiä tartuntoja ei todettu viime viikolla.

Suositukset paljolti ennallaan

Suositukset pysyvät Satakunnassa pitkälti ennallaan.

ATTR päätti, että etätyön suosituksesta voidaan Satakunnassa luopua lokakuun alussa.. Työpaikoilla on kuitenkin edistettävä järjestelyjä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.

Maskien käyttöä suositellaan tilanteissa, joissa kohdataan ihmisiä. Työnantaja päättää etätyön tekemisestä.

Satakunnan ravintolat siirtyvät leviämisalueen rajoituksiin perjantaiyöstä alkaen. Valtioneuvosto päätti asiasta torstaina.

ATTR:n tuoreimman tiedotteen pääset lukemaan tästä.

Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.