Jyväskylän avovankilan laaja koronakaranteeni voidaan purkaa, kertoi keskiviikkona iltapäivällä vankilanjohtaja Tuula Tarvainen.
Karanteenissa on edelleen muutamia vankilan työntekijöitä.
Tarvaisen mukaan tänään iltapäivällä varmistui, että kaikki eilen vankilassa tehdyt noin 40 koronatestiä olivat negatiivisia ja näin ollen karanteenit voidaan purkaa.
Vankilan laaja karanteeni ja vankilan koronarokotuskäytännöt ovat herättäneet närää vankien keskuudessa.
Avovankilassa on 60 paikkaa ja tavallisesti moni vangeista käy töissä ja opiskelee talon ulkopuolella. Sunnuntaina kaikki vangit määrättiin korona-altistuksen vuoksi karanteeniin.
Laajaan karanteeniin vaikutti muun muassa se, että monilla avovankilassa tuomiotaan suorittavalla on edelleen vajaa rokotesuoja. Koronatestejä tehtiin nyt niille, joilla ei ole tuplarokotetta.
Molemmat rokotteet saaneiden vankien osalta karanteenit purettiin jo maanantaina.
Lue myös:
"Joku tuli tänne, ja nyt me emme pääse töihin", sanoo Jani Forsman – Jyväskylän avovankila karanteenissa, nyt odotetaan koronatestien tuloksia
Vankilanjohtaja: Osa Jyväskylän avovankilan koronakaranteeneista purettu, altistuneita testataan
Jyväskylän avovankilassa korona-altistuminen, kaikki vangit karanteeniin
Avovankila muutti Jyväskylään – vanki: "Absurdia, että suljetusta pääsee lomalle ilman valvontaa, mutta avovankilasta vain panta nilkassa"