Vallitseva koronatilanne pakottaa alun perin viime kesänä järjestettäksi aiotun Bruks Festivaalin siirtämään jälleen ajankohtaa. Elokuulta peruttu festivaali siirrettiin aiemmin lokakuuhun sisätiloihin Salohalliin.

Tapahtuma järjestetään alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Kulttuuritalo Villin puistossa 20. elokuuta 2022.

– Rajoitukset estävät tapahtuman toteutumisen suunnitellulla tavalla. Ja vaikka rajoituksiin on luvattu lievennyksiä lokakuulle, emme voi odottaa enää päätöksiä, jotka tapahtuvat kuukauden päästä, sanoo tapahtuman promoottori Toni Ruohonen.

Ruohosen mukaan tälle vuodelle varmistuneista esiintyjistä osa on jo saatu siirrettyä ensi vuoden uuteen päivään. Uusi esiintyjälista pyritään julkaisemaan pian.

Tälle vuodelle ostetut Bruks Festivaalin liput käyvät sellaisenaan ensi vuoden tapahtumaan. Liput voi myös palauttaa tämän linkin kautta: https://web.lippu.fi/palautus/.