Kurikan kaupunki maksaa koko henkilöstölleen koronabonusta. Kaupunki päätyi kiittämään henkilöstöään korona-ajan joustavuudesta Opettajien ammattijärjestön OAJ:n Kurikan paikallisyhdistyksen aloitteesta.
Viesti bonuksesta kilahti myös yhdistyksen puheenjohtajan, lehtori Jaana Tahvanaisen sähköpostiin.
– Kyllä ajatus oli, että jipii! Kiitos työnantaja, että olet ymmärtänyt, mitä olemme halunneet kertoa.
Taustalla on ollut vaikuttamassa julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, joka pyysi luottamushenkilöitä lähestymään työnantajia. Kurikassa kaupunki vastasi nopeasti OAJ:n paikallisyhdistyksen neuvottelupyyntöön.
– Korona on asettanut uusia haasteita työlle ja se on koskenut monia eri ammattiryhmiä. Lähdimme ajamaan yhteistä asiaa ja lopputulos kuulostaa aika mukavalta, toteaa Tahvanainen.
Sata euroa hyvinvointiin
Kaupunginhallituksen alainen henkilöstöjaosto on päättänyt, että jokaiselle syyskuun alussa kaupungin palveluksessa olevalle annetaan sadan euron arvosta ePassi-etua. Edulla voi hankkia kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluja.
Lyhytaikaisissa palvelussuhteissa edun määrä suhteutetaan palvelussuhteen pituuteen.
Kurikka työllistää noin tuhat henkilöä, joten koronabonuksesta aiheutuu kaupungille likimain sadantuhannen euron kulut.
Jaana Tahvanainen on lukion uskonnon lehtori ja tietää oman yönsäkin perusteella, mihin kaikkeen henkilöstön on pitänyt korona-aikana taipua.
– Se on vaatinut ainakin joustoa ja epävarmuuden sietämistä ja jatkuvaa uuden oppimista, sanoo Tahvanainen.
Ylioppilaskirjoituksiakin pyöritetään nyt jo neljättä kertaa koronaturvallisesti. Varsinkin puhetyöläisiä pelkästään maskien käyttö rasittaa.
– Kyllä sen iltapäivällä tuntee, että maskin kanssa on oltu, sanoo Tahvanainen.
Etäopiskelu on kysynyt sekä opiskelijoiden että opettajien voimia.
– Kun opetustyö on vuorovaikutustyötä niin kyllähän siihen suolan tuo se, että saadaan olla luokkatilassa, keskustella ja kohdata opiskelijat.
Helpotusta kulttuurin nälkään
Jaana Tahvanainen tietää jo, mitä hän omalla satasellaan tekee. Hän on jo selaillut Seinäjoen kaupunginteatterin ohjelmistoa.
–Kyllä se kulttuuriin menee. Kulttuurin nälkä on aivan hirveä!
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 23.9. klo 23.00 saakka.