Etelä-Karjala jatkaa koronavirusepidemian leviämisvaiheessa, kertoo alueellinen tilannekuvaryhmä.

Kasvomaski- ja etätyösuositukset sekä suositus riskiryhmien suojaamiseksi jatkuvat ainakin lokakuun loppuun asti.

Lasten karanteenikäytännöt puolestaan muuttuvat maakunnassa lähipäivinä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on ohjeistanut asettamaan karanteeniin vain ne lapset, jotka ovat tosiasiallisesti olleet tekemisissä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastuneen kanssa.

Tartuntoja nuorilla ja rokottamattomilla

Tartuntojen ilmaantuvuus on Etelä-Karjalassa Suomen neljänneksi korkein. Tilannekuvaryhmän mukaan koronatartuntoja todetaan tällä hetkellä nuorilla ja rokottamattomilla, ja tartuntoja on levinnyt etenkin rokottamattomissa perheissä.

Tilannekuvaryhmä kannustaa edelleen ottamaan koronarokotuksen. Lisäksi muistutetaan kasvomaskin käytöstä, hyvästä käsihygieniasta ja siitä, että sairaana pitää jäädä kotiin.

Walk in -rokotukset jatkuvat

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri rokottaa kaikkia 12 vuotta täyttäneitä eteläkarjalaisia ilman ajanvarausta.

Rokotuksen saa ilman ajanvarausta arkisin kello 9–14.30 Lappeenrannan Isosta-Kristiinasta ja kello 13–16 Imatran Tori-Galleriasta. Tori-Galleriassa on walk in -rokotustapahtuma myös torstaina 23. syyskuuta kello 13–18.

Sopivan rokotusajan ja -paikan voi myös varata ennakkoon Eksoten asiointipalvelusta tai soittamalla rokotusneuvontaan.

Lue lisää:

Kolmas rokotuskierros käynnistyy Etelä-Karjalassa – alle 40-vuotiaita patistetaan ottamaan molemmat rokotukset

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Etelä-Karjalassa