Nokian kaupunki on aloittanut kolmansien koronarokotteiden antamisen voimakkaasti immuunipuutteisille. Nokian kaupunki kertoo tiedotteessa, että rokotteen voi saada heti ilman ajanvarausta walk in -linjalta tai varaamalla ajan etukäteen sähköisesti osoitteessa nokia.terveytesi.fi.

Nokian kaupunki päätti kolmansien rokotteiden antamisesta sen jälkeen, kun THL ohjeisti kuntia tarjoamaan kolmatta koronarokotusta niille 12 vuotta täyttäneille henkilöille, joiden elimistön immuunivaste on taudin tai sen hoidon vuoksi voimakkaasti madaltunut.

Pirkanmaalla vasta harva kunta on ilmoittanut kolmansien rokotusten aloittamisesta.

Kolmas annos voidaan tarjota voimakkaasti immuunipuutteisille vähintään kaksi kuukautta toisen annoksen jälkeen.

Nokialla kolmas rokotus annetaan rokotteiden saatavuuden mukaan Modernan tai Pfizer-BioNTechin rokotteella. THL:n ohjeistuksen mukaan kolmantena annoksena voidaan antaa eri valmistetta kuin mitä toisena annoksena on annettu, jos kunnassa ei ole tarjota samaa valmistetta.

Voimakkaasti immuunipuutteisten ryhmä ei ole sama kuin keväällä määritellyt riskiryhmät 1 ja 2. Tähän rokotusryhmään katsotaan kuuluviksi 12 vuotta täyttäneet henkilöt, joilla on jokin seuraavista sairauksista tai tiloista:

Rokotuksen yhteydessä rokotuspisteellä tarkistetaan potilastiedoista, että asiakas kuuluu voimakkaasti immuunipuutteisten ryhmään.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.