Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä esittää Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että yleisötilaisuusrajoituksia ei jatketa enää ensi torstain eli 30. syyskuuta jälkeen.
– Olemme nyt vihdoin tilanteessa, jossa rajoitukset ovat poistumassa ja paluu kohti normaalia alkaa, sanoo Helsingin pormestari Juhana Vartiainen.
Ryhmä päätti hetki sitten päättyneessä kokouksessa myös, että kuntien loput omat rajoitukset liikuntatilojen käyttöön ja harrastustoimintaan liittyen puretaan 1. lokakuuta alkaen.
Esimerkiksi uimahalleissa, kuntosaleilla ja ryhmäliikuntatunneilla ei enää lokakuun alusta lukien sovelleta henkilömäärärajoituksia. Samalla harrastustoiminnan ohje kaupunkien hallinnoimissa tiloissa muutetaan velvoitteesta suositukseksi.
Etätyö- ja maskisuositukset pysyvät
Taustalla on pääkaupunkiseudun epidemiatilanne, joka on edennyt selkeästi parempaan suuntaan, arvioi HUSin vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä.
Petäjän mukaan koronapotilaiden sairaalahoidon tarve pääkaupunkiseudulla näyttää vakiintuneen varsin matalalle tasolle, mikä on erityisen ilahduttavaa.
– Tehohoitoa on viime päivinä tarvinnut viisi tai alle viisi potilasta, ja vuodeosastoilla on ollut hieman yli 20 potilasta. Tällainen määrä potilaita on erinomaisen hyvin HUSin sairaalahoidon hallittavissa.
Laaja etätyösuositus ja suositus maskien käytöstä pysyy toistaiseksi voimassa.
– Näiden osalta odotetaan kansallisia linjauksia. Sen jälkeen voimme reagoida tarvittaessa nopeastikin, sanoo Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuus järjestettiin tänään kello 14. Voit katsoa tilaisuutta tämän jutun pääkuvaa klikkaamalla.