Etelä-Pohjanmaan koronatilanne on rauhoittumassa, mutta sairaanhoitopiiri jatkaa edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa, linjasi maanantaina koolla ollut koronakoordinaatioryhmä Nyrkki.

Viime viikolla todettiin enää 31 uutta tartuntaa ja positiivisten näytteiden osuus testatuista oli melko matala: 1,2 prosenttia. Tartunnat tulevat nyt enimmäkseen ulkomailta, perhepiiristä, ravintoloista ja työpaikoilta.

Testimäärät ovat laskeneet Etelä-Pohjanmaallakin sen jälkeen, kun sosiaali- ja terveysministeriö linjasi testikäytäntöjä aikaisempaa väljemmiksi.

Ministeriö perustelee testauksen vähentämistä sillä, että nykyinen testaaminen ja jäljitys kuormittavat merkittävästi terveydenhuoltoa ja voi alueellisesti johtaa muiden palveluiden saatavuuden heikkenemiseen.

Infektioylilääkäri Elina Kärnä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä uskoo, että lieväoireisten tartuntoja jää nyt jonkin verran piiloon, kun näytteitä otetaan aiempaa vähemmän.

– Testausta on lisättävä, jos positiivisten näytteiden osuus kasvaa tai jos sairaalahoidon tarve kasvaa.

Rokotuskattavuus edelleen alhainen

Yli 12-vuotiaista eteläpohjalaisista 69,4 prosenttia on saanut ensimmäisen rokotuksen ja 55 prosenttia toisen rokotuksen. Koko maassa vastaavat luvut ovat 73,3 ja 58,6.

Rokotuskattavuus on Etelä-Pohjanmaalla edelleen maan alhaisin.

Etelä-Pohjanmaan nyrkki kertoo tiedotteessaan, että suurin osa koronatartunnoista todetaan rokottamattomilla.

Elina Kärnän mukaan rokotus suojaa hyvin koronavirukselta.

– Esimerkiksi deltavariantin kohdalla rokotuksen ottaneilla on kymmenkertaisesti vähemmän vakavia tautimuotoja ja kuolemia. Koronarokotus suojaa ihmistä itseään ja hänen lähipiiriään, samalla rokotukset auttavat koko yhteiskuntaa palaamaan niin sanottuun normaaliin toimintaan, toteaa Kärnä.

Lue myös:

Rokotettujen laajasta testaamisesta luovutaan, STM kannustaa suomalaisia kotitestien käyttöön