Lappeenrannan kouluissa on tullut viikonvaihteessa ilmi useita korona-altistumisia, kertoo Lappeenrannan kaupunki.

Kimpisen lukiossa karanteenit koskevat enintään noin 50 ja Lyseon lukiossa enintään noin 60 henkilöä.

Sammonlahden yläkoulussa altistuneita on noin 30 ja Sammonlahden koulun Lavolan toimintayksikössä saman verran. Kimpisen yhtenäiskoulun alakoulussa noin 20 henkilöä on altistunut.

Muiden kuin altistuneiden osalta kouluarki jatkuu normaalisti. Eksote ottaa altistuneisiin yhteyttä, ja koulut ovat tiedottaneet tilanteesta huoltajille.

Karanteenin määräämiseen altistumistilanteessa vaikuttaa se, onko tartunnalle altistunut saanut koronarokotuksia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan karanteeniin ei tavallisesti määrätä, jos altistunut on saanut kaksi rokoteannosta ja jälkimmäisestä annoksesta on kulunut vähintään viikko. Riskiarvion tekee kuitekin aina tartuntatautilääkäri.

Viime viikon perjantai-iltana Lappeenrannan kaupunki tiedotti, että Eksote on asettanut noin 40 henkilöä karanteeniin Lappeen koululla ja noin kymmenen henkilöä Lappeen päiväkodin esiopetuksessa. Noin kymmenen henkilöä asetettiin karanteeniin myös Sammontalon päiväkodin Uus-Lavolan toimintayksikössä.

Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Etelä-Karjalassa