Kanadalaiset suuntaavat tänään vaaliuurnille pääministeri Justin Trudean julistamissa ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa.

Vähemmistöhallitusta johtava Trudeau julisti ennenaikaiset vaalit enemmistöhallituksen toivossa viime kuussa, kun hänen kannatuksensa näytti vielä lupaavalta mielipidemittauksissa. Tuolloin liberaalipuolueen kannatus oli viisi prosenttiyksikköä edellä konservatiiveja.

Mielipidemittausten mukaan Trudeaun liberaalipuolue käy nyt kuitenkin tiukkaa kilpailua konservatiivipuolueen kanssa. Konservatiivipuolue näytti sunnuntaina olevan jopa liberaaleja hieman edellä: Konservatiiveille ennustettiin 32 prosentin äänisaalista, kun liberaalien äänet näyttivät jäävän 31 prosenttiin, tutkimusyhtiö Ipsos kertoo.

Trudeaun henkilökohtainen kannatus on laskenut kesäkuusta lähtien, ja tällä hetkellä se on 36 prosenttia. Myös vastustus on noussut 53:stä 61:een prosenttiin, Angus Reid -tutkimusinstituutin mielipidemittaus kertoo.

Parlamentin alahuoneessa on 338 paikkaa, ja enemmistöön tarvitaan niistä 170.

Ääntenlaskuun on odotettu viivästyksiä, ja vaalituloksen julistaminen voi viedä päiviä, The Guardian kirjoittaa.

"Uskomattoman typerä arviointivirhe"

Ennenaikaiset vaalit herättivät vastustusta. Mielipidemittausten mukaan lähes kolme neljäsosaa kanadalaisista ei olisi halunnut ennenaikaisia vaaleja, The Guardian kirjoittaa. Erityisesti oppositio on kritisoinut Trudeauta vaalien julistamisesta keskellä pandemiaa tämän omien poliittisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Trudeaun hallitus on joutunut tukeutumaan oppositiopuolueisiin ajaessaan läpi lakiuudistuksia, mutta se ei ole kuitenkaan ollut vaarassa kaatua, uutistoimisto AP kirjoittaa.

– Trudeau teki uskomattoman typerän arviointivirheen, Kanadan historian ja kansainvälisten suhteiden professori Robert Bothwell Toronton yliopistosta kommentoi uutistoimisto AP:lle.

Vaalit oli alunperin määrä järjestää vasta vuonna 2023.

Koronavaalit

Trudeaun katsotaan luottavan vaaleissa siihen, että kanadalaiset olisivat tyytyväisiä hallituksen koronatoimiin.

Kanadan väestöstä lähes 69 prosenttia on täysin rokotettu koronavirusta vastaan. Lisäksi Trudeaun hallitus on käyttänyt satoja miljardeja dollareita talouden elvyttämiseksi, koronarajoitusten vuoksi.

Liberaalipuolueen kanssa kilpailevat konservatiivit puolestaan ovat olleet koronarajoitusten ja rokotusvelvotteiden suhteen epäileväisiä.