Siun sote valmistelee parhaillaan kolmannen koronarokotusten antamista.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositusten mukaisesti kolmas rokote annetaan henkilöille, joiden immuunivaste on voimakkaasti heikentynyt sairauden tai sen hoidon vuoksi, Siun sote kertoo tiedotteessaan.
Tällaisia sairauksia ja hoitoja ovat muun muassa elinsiirto, kantasolusiirto, vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos, tietynlaiset syöpähoidot, dialyysi ja vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta sekä pitkälle edennyt tai hoitamaton HIV.
Siun sote kartoittaa parhaillaan rokotettavaan ryhmään kuuluvia henkilöitä Pohjois-Karjalassa. Ryhmään kuuluviin henkilöihin ollaan yhteydessä ensi viikon aikana.
Voimakkaasti immuunipuutteisten henkilöiden lisäksi kolmas rokote annetaan sote-henkilöstölle, joka on saanut toisen koronarokotteen 3–4 viikon kuluttua ensimmäisestä rokoteannoksesta. Nämä rokotukset Siun sote pyrkii aloittamaan jo ensi viikolla.
Sote-henkilöstön rokotukset on mahdollista käynnistää ennakoivasti sosiaali- ja terveysministeriöltä saadulla suullisella luvalla. Luvan perusteena on se, että Siun sotessa on menossa vanhaksi ensi viikolla noin 800 Modernan rokotteen erä. Erä voidaan luvan myötä hyödyntää lyhyellä rokotusvälillä rokotetun sote-henkilöstön rokotuksiin.
Kolmatta rokotusaikaa ei voi toistaiseksi varata koronarokotusten puhelinajanvarausnumeron tai verkkoajanvarauksen kautta.