Ylioppilaskokelaat ovat tällä hetkellä eriarvoisessa asemassa sen suhteen, järjestetäänkö kouluilla erillistä kirjoitustilaa koronakaranteeniin joutuneelle kokelaalle.

Esimerkiksi Kuopion lukioissa tai Varkauden lukiossa erillisiä kirjoitustiloja karanteenissa oleville nuorille ei tarjota. Tämä tarkoittaa sitä, että karanteeniin määrätty kokelas ei voi osallistua kokeeseen karanteenin aikana.

Ylioppilaskirjoitukset alkoivat maanantaina. Tähän mennessä Kuopiossa kaksi nuorta on joutunut jättämään jonkun kokeista väliin karanteenin vuoksi.

Sen sijaan osassa Suomen lukioista on järjestetty erillisiä tiloja karanteeniin joutuneille yo-kokelaille. Vaihteleva tilanne on luo alueellista epätasa-arvoa kirjoittajien kesken, sanoo Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Emilia Uljas.

Pahimmassa tapauksessa valmistuminen voi siirtyä, jos kokeita jää väliin.

Kuopion lukio-opetuspäällikkö Jukka Sormusen mukaan erillistilojen järjestäminen on hankalaa paitsi teknisesti, myös vastuukysymysten vuoksi.

– Emme me voi oikein velvoittaa ketään valvojaksi samaan tilaan karanteenissa olevan kanssa.

Viime vuoden keväällä Kuopiossa oli käytössä tila, joka olisi mahdollistanut koronakaranteenissa olevien ylioppilaskokelaiden osallistumisen ylioppilaskirjoituksiin.

– Sitä tilaa ei silloin käytetty. Nyt emme enää lähteneet vastaavaan haastavaan järjestelyyn. Ylioppilastutkintolautakuntakin on linjannut, ettei tällaisia tiloja ole tarvetta järjestää, Sormunen perustelee päätöstä.

Lue myös:

Miksi naapurilukiossa pääsee kirjoituksiin karanteenista huolimatta, mutta omassa ei? Lukiolaisten liitto: Epätasa-arvoista

Kuopiossa valmisteltiin nopeasti koronakaranteenissa oleville mahdollisuus osallistua ylioppilaskirjoituksiin

Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.