Harjavallassa BASF:n akkumateriaalitehtaalla ja sen alihankintayrityksissä on ilmennyt 30 uutta tartuntaa. Varmistettuja tapauksia on nyt yhteensä 39. Lisäksi pikatesteillä on alustavasti todettu viisi tartuntaa.
Satasairaala tiedotti maanantaina yhdeksästä varmistetusta ja 32 alustavasti antigeenitestillä positiivisesta koronavirustartunnasta Harjavallan BASF:n akkutehtaan alihankintayrityksissä. Noin 150 henkilön arvioitiin altistuneen.
Altistuneista parikymmentä ei ole vielä päässyt testiin.
Tilannekeskus jäljitykseen
Harjavallan terveysasemalle on perustettu Porin perusturvan ja Kessoten tilannekeskus, josta tartunnan jäljitystä hoidetaan tästä päivästä alkaen.
– Tilannetta vaikeuttaa se, että akkutehtaan työmaalla työskentelee monen alihankkijan työntekijöitä ja he edustavat monia eri kansallisuuksia. Vierastyöntekijät asuvat usein yhdessä ja liikkuvat yhteiskyydeillä. Tämä kasvattaa altistuneiden määrää, todetaan Porin perusturvan tiedotteessa.
Testiin matalalla kynnyksellä
Tehdasalueelle saapuvilta tarkistetaan jatkossa koronarokotustodistus. Todistuksen esittäminen on vapaaehtoista. Käytössä on myös erityisesti rokottamattomien testaaminen pikatesteillä akkutehtaalla toimivissa yrityksissä.
Viime viikolla Harjavallan lounasravintoloissa ja kaupoissa asioineita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan koronatestiin matalalla kynnyksellä.
Lue lisää:
Harjavallan akkumateriaalitehtaan alihankintayrityksissä tartuntaketju – koronalle altistuneita mahdollisesti 150
Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.