Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten terveyspalvelujen takaisinsoittoja saa odottaa vielä toistaiseksi totuttua kauemmin. Jyväskylän kaupungin mukaan asiakkaille tehtävien takaisinsoittojen odotusaika on tavallista pidempi ainakin lokakuuhun saakka
Taustalla ovat muun muassa sairaanhoitajapula sekä koronapandemian aikana kertynyt hoitovelka. Hoitajarekrytointi ei kaupungin mukaan tuota toivottua tulosta. Henkilöstön vahvuudesta puuttuu joka viides hoitaja, arvioi palvelupäällikkö Anu Mutka.
– Vaikka saisimme koko henkilöstön takaisin vapailta ja koronatehtävistä, kiireetöntä vastaanottoa ei päästäne lähiviikkoina avaamaan, koska joudumme panostamaan entistä enemmän puhelinpalveluun. Nyt kun rajoituksia on alettu purkaa, ihmiset ottavat yhteyttä pandemiakuukausina esille tulleista vaivoistaan. Puheluita tulee huomattavasti aiempaa enemmän, ja kun hoidettavia asioita per soittaja on useita, vievät puhelutkin kauemmin, Mutka sanoo.
Terveysaseman ajanvarausnumerosta takaisinsoittoa odottavaa ohjeistetaan kiireellisissä asioissa ja olonsa sitä edellyttäessä ottamaan yhteyttä päivystysapuun numeroon 116 117 tai tarvittaessa hätänumeroon 112.