Koronaepidemia jyllää parhaillaan melko rajuna Pietarsaaren seudulla, erityisesti Pedersöressä, Pietarsaaressa ja Luodossa. Altistumisia ja karanteeneja on paljon, ja jäljitys toimii äärirajoillaan. Viime viikolla karanteeniin asetettiin alueella 200 ihmistä.

Suhteellisesti tilanne on pahin Luodossa, missä kirjattiin viime viikolla 25 tapausta. Kunnassa on noin 5 500 asukasta.

Luodon ainoassa yläkoulussa Cronhjelmskolanissa karanteenissa on 20 prosenttia oppilaista eli 57 yläkoululaista. Tilanne on kuitenkin rauhallinen, ja terveysturvallisuudesta pidetään huolta.

– Pesemme kädet aina ennen tunteja ja ruokailua, ja kasvomaskeja käytetään hyvin. Meillä kuluu 3 500 maskia viikossa, sanoo rehtori Åsa Laxåback-Nyman.

Hänen mukaansa rokotekriittisyyttä ei ole ilmassa enempää kuin maassa keskimäärin.Osa nuorista on tosin lykännyt rokotteen ottamista esimerkiksi turnausten alla, koska sen jälkeen ei ole suositeltavaa urheilla.

Luodossa nuorten rokotukset aloitettiin myöhään

Tartunnat etenevät suurissa perheissä, joissa on paljon pieniä lapsia, joita ei rokoteta. Lisäksi tauti liikkuu myös kouluissa ja työpaikoilla.

Tilannetta selittää osaltaan alaikäisten suuri osuus ja se, että 12–15-vuotiaiden rokotukset alkoivat Luodossa ja Pedersöressä vasta pari viikkoa sitten. Ensin rokotukset käynnistettiin Pietarsaaressa ja Uudessakaarlepyyssä.

Nyt Luodon yläkouluikäisistä ensimmäisen rokotteen on saanut 38 prosenttia, kun maan keskiarvo on 63 prosenttia.

Yilääkäri Pia-Maria Sjöström pitää lukuja ymmärrettävinä, koska rokotustilaisuuksia on ollut tarjolla kouluissa Luodossa vasta vähän. Rokotekriittisyys ei siitä kuuluisalla alueella ole koronan suhteen hänen mukaansa iso tekijä.

Yli 50-vuotiaiden rokotekattavuus on Luodossa huipputasoa, mutta alle 40-vuotiaissa kirittävää vielä riittää.

– Haluamme odottaa vielä pari viikkoa ennen mahdollisia muita toimenpiteitä. Tällä viikolla käymme vielä yläkoulussa ja lukiossa. Drop in -tilaisuuksilla on yritetty parantaa saatavuutta, sillä rokotteen saamisen pitää olla helppoa, sanoo Sjöström.

Myös Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä kannusti tiistaina ottamaan rokotteen, sillä tartuntoja esiintyy eniten lapsilla, koululaisilla ja rokottamattomilla aikuisilla.