Lapset ovat toistaiseksi säästyneet koronavirusepidemiassa pahimmalta Keski-Pohjanmaalla.

Koko pandemian aikana alle 15-vuotiaille on tehty 18 000 koronatestiä Soiten alueella ja vain sata on sairastunut. Valtaosa on sairastanut koronan lievänä tai ilman oireita.

– Osalla oireet ovat olleet niin lieviä, että taitavakaan lääkäri ei ole välttämättä kyennyt erottamaan koronaa tavallisesta hengitystietulehduksesta ilman testiä, kertoo Soiten lastentautien ylilääkäri Andreas Blanco Sequieros.

Korona ei vienyt lapsia osastohoitoon Keski-Pohjanmaalla, eikä viruksen pitkäaikaisoireita ole todettu yhdelläkään. Koko maassa pitkäaikaiseen koronatautiin on sairastunut yksittäisiä lapsia.

Silti Blanco Sequieroksen mukaan asiassa pitää olla varpaillaan ja tarkkana, sillä ulkomailla koronan pitkäaikaisoireita on raportoitu lapsilla selvästi Suomea enemmän.

Lasten sairastuminen koronaan kiihtyi myös Keski-Pohjanmaalla keväällä 2021, kun deltavirusmuunnos nousi valtavirukseksi.

– Deltamuunnos on tarttunut lapsesta aikuiseen ja lapsesta toiseen yllättävän huonosti, vaikka virus muuten on ärhäkkä tarttumaan, kertoo Blanco Sequieros.

Lue myös:

Mikä selittää nuorten aikuisten alhaista rokotuskattavuutta pohjalaiskunnissa? – "Väärä turvallisuudentunne" voi olla yksi syy, arvelevat terveydenhuollon asiantuntijat

Kasper, 3, ja Aaron, 8, ovat mahdollisesti ensimmäisiä pieniä suomalaislapsia, jotka on rokotettu koronaa vastaan