Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Kymsote ottaa syyskuun aikana käyttöön uuden verkkopalvelun, jonka tarkoitus on nopeuttaa koronaviruksen tartunnanjäljitystä.
Koronatietoni.fi-nimiseen palveluun tulee ominaisuus, jolla koronavirustartunnan saanut voi itse kirjata tartunnanjäljittäjille mahdollisten altistuneiden nimet, puhelinnumerot ja perustiedot.
Uusi ominaisuus halutaan ottaa Kymsoten käyttöön viimeistään ensi viikon aikana.
Aiemmin saman palvelun käyttöönotosta kertoi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri. HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen korostaa, että uudessa palvelussa on otettu huomioon sairastuneen tietoturva.
– Tämä on ehdottoman tietoturvallinen palvelu. Koronatietoni.fi-sivusto on laadittu jo aiemmin koronatestitodistusten lataamista varten. Palvelun käyttö edellyttää vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella, Ruotsalainen sanoo.
Koronatietoni.fi-palvelun ei ole jatkossa tarkoitus korvata Koronavilkkua.
–Palvelut täydentävät toisiaan. Kehotan kaikkia käyttämään myös Koronavilkkua edelleen. Sen kautta voidaan saada kiinni tuntemattomat altistuneet, joita sairastunut ei pysty nimeämään, sanoo Ruotsalainen.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.