Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston asettamat kokoontumisrajoitukset poistuivat Pirkanmaalta tästä päivästä alkaen.

Kovin suuria konkreettisia muutoksia aiempaan ei tässä vaiheessa enää tullut, sillä esimerkiksi kahden metrin turvaväleistä ja ehdottomista maksimiosallistujamääristä oli luovuttu jo aiemmin.

Avin aluehallintoylilääkäri Eeva Mäkinen arvioi, että isoin muutos on paperityön väheneminen.

– Kirjallinen terveysturvallisuussuunnitelma, jota poliisi on käsitykseni mukaan edellyttänyt kokoontumisrajoituksen voimassaollessa, muuttuu. Sijaintikunnalla on edelleen yhtä lailla mahdollisuus ohjata tapahtumajärjestäjiä, ja tätä varmasti tapahtuu.

Mäkinen uskoo, että tapahtumajärjestäjille terveysturvallisuudesta huolehtiminen on matkan varrella tullut tutuksi.

– Ainakin vakiintuneilla järjestäjillä on asiat varsin hyvin hallussa ja suunnitelmia olemassa.

Ravintolatoiminnan koronarajoituksista säädetään erikseen

Erilaisten asiakas- ja toimitilojen käytössä on kokoontumisrajoitusten purkautumisesta huolimatta noudatettava tartuntatautilain (58 c §) yleisiä hygieniavaatimuksia. Ne velvoittavat tiloista vastaavia toimijoita muun muassa ohjeistamaan asiakkaita, järjestämään asiakkaiden oleskelun mahdollisimman väljästi ja tehostamaan pintojen puhdistusta.

– Yleisötilaisuuksissa järjestäjällä on velvollisuus huolehtia siitä, että edellä mainitut vaatimukset toteutuvat, Mäkinen sanoo.

Ravintolatoiminnan koronarajoituksista säädetään erikseen tartuntatautilaissa, ja lain rajoituksista päättää valtioneuvosto.

Tapahtumiin otetaan nyt lisää ihmisiä

Tampere Filharmonia kertoi tänään, että se laittaa syys–lokakuun konsertteihin lisää lippuja myyntiin.

– Hiljalleen lievenevien tapahtumarajoitusten ansiosta orkesteri siirtyy kohti normaalia konserttitoimintaa, Filharmonia kertoo tiedotteessa.

Murrosvaiheessa orkesteri kuitenkin sanoo käyttävänsä joissakin konserteissa kahden konsertin mallia ja muita toimia, joilla pystytään varmistamaan riittävät turvavälit ja turvalliset konserttikokemukset kuulijoille.

– Väljyys säilyy katsomossa, Filharmonia viestittää.

Myös Tampereen Työväen Teatteri TTT on kertonut avaavansa lisäpaikkoja syksyn näytöksiinsä.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.