Koronatartuntojen määrä ryöpsähti Kuopiossa viikonvaihteessa. Kuopion kaupunki kertoi lauantaina ja sunnuntaina yhteensä 59 uudesta tartunnasta, joista useiden epäillään olevan peräisin opiskelijatapahtumista.

Viikonvaihteen tartuntojen myötä karanteeniin on asetettu jo noin 300 henkilöä, mutta jäljitystyö on edelleen kesken. Kaikkia altistuneita ei varmasti saada tietoon, sillä opiskelijat ovat liikkuneet vaihtelevissa porukoissa ympäri keskustaa ja ravintoloita.

– Asetamme karanteeniin kaikki ne, kenet on pystytty nimeämään ja sitä kautta saamaan kiinni. Kaupunki ei enää tiedota ravintola-altistumisista, koska niitä on ollut muutenkin jatkuvasti. Kaikissa keskustan baareissa on voinut altistua myös opiskelijatapahtumissa, Kuopion kaupungin tartuntatautilääkäri Raija Savolainen sanoo.

Maanantaina kaupunki raportoi seitsemästä uudesta tartunnasta. Jäljityksen ruuhkautumisen vuoksi tarkempia tietoja tartuntojen alkuperästä ei vielä ole.

Suurin osa sunnuntaina ja maanantaina raportoiduista tartunnoista liittyy aiemmin ilmoitettuihin joukkoaltistumisiin kouluissa ja päiväkodeissa, sekä opiskelijoiden järjestämiin yksityistilaisuuksiin.

Isoja tapahtumia on suositeltu vältettäväksi

Savolainen on huolissaan siitä, että korona pääsee nyt leviämään opiskelijoiden keskuudessa.

– Deltamuunnos tarttuu erittäin herkästi nimenomaan nuorten keskuudessa, ja on nyt päässyt ryöpsähtämään. Rokotekaan ei suojaa täysin tartunnalta, mutta auttaa sairastamaan taudin lieväoireisena.

Savolainen kertoo, että kaupunki on käynyt keskustelua oppilaitosten kanssa siitä, että massiivisia opiskelijatapahtumia ei edelleenkään järjestettäisi. Savolaisen mukaan oppilaitokset ovat myötäilleet kaupungin linjaa, mutta tapahtumia on nyt järjestetty opiskelijavetoisesti.

– Emme me ole voineet sille mitään, että opiskelijat ovat keskenään päättäneet järjestää tapahtumia, Savolainen sanoo.

"Opiskelijat toimineet vastuullisesti kampuksen tapahtumissa"

Itä-Suomen yliopiston hallintojohtaja Tuomo Meriläinen sanoo, että yliopiston lukuvuosi pyrittiin avaamaan niin normaalisti kuin mahdollista. Tähän kuuluvat myös opiskelijatapahtumat.

Yliopisto on ohjeistanut opiskelijoita järjestämään tapahtumat vastuullisesti, kuten käyttämään niissä maskeja ja käsidesiä, ja sairaana on jäätävä kotiin.

– Minun nähdäkseni opiskelijat ovat toimineet kampuksella järjestetyissä tapaamisissa vastuullisesti. Sisätapahtumia on esimerkiksi siirretty ulos turvallisuuden lisäämiseksi.

Meriläinen jatkaa, että tartunnat ja altistumiset ovat hänen tietonsa mukaan peräisin kaupungilta, opiskelijoiden omista menoista esimerkiksi ravintoloissa, eivät niinkään kampuksella järjestetyistä tapahtumista.

– Mutta toki suhtaudumme tilanteeseen vakavasti ja siirrämmekin nyt opetusta tarvittavilta osin etäopetukseen. Seuraamme tilannetta ja pohdimme myös oman koronaryhmän voimin, tarvitaanko uusia linjauksia.

Juttua päivitetty 13.9.2021 klo 13.19: Lisätty yliopistolta saadut kommentit.

Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.