Jyväskylässä koronatestikäynnit kääntyivät viime viikolla laskuun, mutta tartunnoissa suunta oli toinen. Kaupungissa todettiin viime viikolla 34 uutta tartuntaa kun edellisviikolla niitä kirjattiin 16.
– Viime viikolla uusista tartunnoista 17 oli kokonaan rokottamattomilla ja 13 kerran rokotetuilla. Vailinainen rokotussuoja näkyy nyt. Tyypillisesti tartuntoja on ilmennyt 26-50-vuotiailla, kertoo Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.
Jyväskylä ja myös koko Keski-Suomen sairaanhoitopiiri hölläsi viime viikolla koronatestausta niin, että kaksi kertaa rokotettujen ei tarvitse enää välttämättä lievistä oireista hakeutua testiin, jos tartunnalle altistuminen ei ole tiedossa, eikä henkilö työskentele terveydenhoidossa.
Käsmän mukaan koronanäytteitä otettiin Jyväskylässä viime viikolla 2490. Testimäärä putosi edellisviikosta 340:llä.
– Ihan hyvä testimäärä tuo on, eikä tarkoituksena ole ollut, ettei käytäisi testeissä, mutta harkintaa voi käyttää, jos rokotukset on pohjalla, kuvailee Käsmä.
Testimäärissä on vaihtelua edelleen niin paljon, ettei terveydenhoitohenkilökuntaa ole toistaiseksi voitu vapauttaa koronatestauksista muihin töihin. Jonkin verran rahaa vähentynyt testaus on säästänyt, sanoo Käsmä.
Jyväskylässä koronatartuntoja saadaan edelleen eniten perhepiireissä ja pääosa sairastuneista on ollut lieväoireisia, jopa oireettomia.
Viime viikolla tartuntojen lähde pystyttiin selvittämään Jyväskylässä 74 prosentissa tapauksista.
Käsmä toteaa, että laaja maskisuositus pysyy edelleen Jyväskylässä voimassa. Suositusta ei pureta ennen kuin rokotekattavuus nousee.
– Maskisuosituksen purkamista täytyy tietysti miettiä. Nyt annetaan paljon kakkosrokotetta ja liikkeellä on yhä ihmismassoja, joilla ei ole täyttä rokotussuojaa. Mielestäni vielä ei ole maskisuosituksen keventämisen paikka, painottaa Käsmä.