Väärensimme Jenni Poikeluksen äänen ja otimme hänelle lopputilin: "Pitäkää tunkkinne" – samalla selvisi, mistä deepfake-ilmiössä on kyse

Tulevaisuudessa kuolleet puhuvat ja elävien äänet kuuluvat ilman puhujaa. Deepfake-teknologia on kehittynyt jo sille tasolle, että puhujasta ei voi olla täyttä varmuutta. Me kokeilimme äänen manipulointia Jenni Poikeluksen ja HesaÄijän kanssa.

Sorkkarauta unohtui seinää vasten, kun koti jää junaradan alle – pääradan varrella asuvan lapsiperheen elämä pysähtyi tietoon purkutuomiosta

Hausjärveläinen Miro Rumbin asensi kesällä talonsa toiseen sisäänkäyntiin uuden oven ja aukaisi sorkkaraudalla eteisen lattian jatkaakseen kodin remontointia. Seuraavana päivänä postissa tuli kirje, jossa kerrottiin talon jäävän ratalaajennuksen alle.

Yksi uhreista lähetti autosta viestin, jossa hän kertoi pelkäävänsä – kolme nuorta kuoli Nokialla Snapchatiin kuvatun hurjastelun jälkeen, syytteet taposta

Viime vuoden elokuussa tapahtuneesta kolarista ainoana hengissä selvinnyttä syytetään nyt muiden autossa olleiden nuorten taposta. Hän on kiistänyt ajaneensa autoa onnettomuushetkellä.

Uudet potilastietojärjestelmät maksavat satoja miljoonia, mutta niiden käytettävyys on surkea – lääkärin aika tuhraantuu klikkailuun

Sosiaali- ja terveydenhuollon hankinnoissa ovat suosiossa olleet uuden sukupolven tietojärjestelmät. Ne tuottavat paljon tietoa ja auttavat kohdentamaan palveluja. Sen sijaan käytettävyys on jäänyt hankinnoissa jalkoihin.

Mitä kahdesti rokotettu voi tehdä? Pitääkö köhän takia mennä testiin? Tässä helpot vastaukset uuteen koronatilanteeseen

Uusi koronastrategia jätti paljon avoimia kysymyksiä: missä järjestyksessä rajoituksia puretaan ja miten kahdesti rokotetun kannattaa toimia? Etsimme vastaukset seitsemään tärkeään kysymykseen.