Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravintoloiden toimintaa koronaepidemian vuoksi.

Erilliset rajoitukset ravintoloiden asiakasmäärään tai anniskelu- ja aukioloaikoihin poistuvat Keski-Suomessa maakunnan ottaessa käyttöön perustason rajoitukset. Asetus on voimassa perjantaista alkaen.

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri siirtyi koronaepidemian perustasoon maanantaina.

Jokaisella asiakkaalla tulee edelleen ravintoloiden sisätiloissa olla oma istumapaikka pöydän tai muun tason ääressä. Myös yleiset hygienia- ja etäisyydenpitovelvoitteet ovat edelleen voimassa.

Kokoontumisrajoituksia ei jatkettu

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ei jatka alueellaan koronavirukseen liittyviä kokoontumisrajoituksia.

Keski-Suomessa elokuun alkupuolella määrätyt kokoontumisrajoitukset päättyivät eilen 9.9.

Tartuntatautilain yleisiä hygieniavaatimuksia, kuten tehostettua pintojen puhdistusta, on jatkossakin noudatettava asiakastiloissa ja yleisötapahtumissa.

AVIn mukaan kokoontumisrajoitusten jatkaminen ei ole välttämätöntä, sillä terveydenhuollon kantokyky ei ole tällä hetkellä vaarassa. Myös tartuntaketjut ovat pääosin jäljitettävissä.