Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin hallinto määrää yli sadan työntekijän yritykset rokotuttamaan kaikki työntekijänsä tai testaamaan rokottamattomat työntekijät koronaviruksen varalta vähintään kerran viikossa. Määräys vaikuttaa noin 80 miljoonaan ihmiseen.
Lisäksi miljoonilta liittovaltion työntekijöiltä sekä liittovaltiolta korvauksia saavissa sairaaloissa työskenteleviltä vaaditaan täyttä rokotussuojaa.
– Tässä ei ole kyse vapaudesta tai henkilökohtaisesta valinnasta, kyse on itsensä ja ympärillä olevien suojelemisesta. Työkaverien, tärkeiden ja rakkaiden ihmisten suojelemisesta, Biden kommentoi uusia toimia.
Presidentti puhui maan koronatilanteesta televisioidussa puheessa torstaina paikallista aikaa.
– Suojelemme rokotettuja työntekijöitä rokottamattomilta työntekijöiltä.
Bidenin hallinto pyrkii uudella suunnitelmallaan nostamaan rokotusastetta ja hillitsemään koronan deltamuunnoksen leviämistä.
Uusien rokotusvaatimusten lisäksi esimerkiksi suuria tapahtuma-areenoita vaaditaan edellyttämään kävijöiltä todistusta rokotuksista tai negatiivisesta testituloksesta.
Hallinto myös tuplaa sakot esimerkiksi lentomatkustajilta, jotka kieltäytyvät käyttämästä kasvomaskia.
Kongressin republikaaniedustajilta uudet koronatoimet saivat heti kritiikkiä. Republikaanien mukaan hallinto ylittää valtuutensa uusilla toimillaan.
"Teidän kieltäytymisenne on tullut kalliiksi meille kaikille"
Biden kritisoi suorin sanoin niitä noin 80 miljoonaa yhdysvaltalaista, jotka eivät ole vielä ottaneet koronarokotetta, vaikka niitä on ollut saatavilla jo kuukausia.
– Olemme olleet kärsivällisiä. Mutta kärsivällisyytemme on käymässä vähiin, ja teidän kieltäytymisenne on tullut kalliiksi meille kaikille, presidentti sanoi.
Bidenin mukaan rokottamaton vähemmistö "voi aiheuttaa paljon vahinkoa, ja aiheuttaakin".
– Rokottamattomat täyttävät sairaalamme, ensiapuasemamme ja tehohoitoyksikkömme täpötäyteen, eikä tilaa jää jollekin, jolla on sydänkohtaus, haimatulehdus tai syöpä.
"Olemme vaikeassa tilanteessa, ja se voi kestää jonkin aikaa"
Presidentti Biden ehti kaksi kuukautta sitten jo julistaa Yhdysvaltojen päässeen eroon viruksesta.
Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna maan koronaluvut näyttävät kuitenkin huonoilta: tartuntoja raportoidaan päivittäin noin kolminkertainen määrä, sairaalaan joutuu noin 2,5-kertainen määrä koronapotilaita, ja koronaan liittyviä kuolemantapauksia raportoidaan lähes kaksinkertainen määrä.
Koronakuolemia todetaan Yhdysvalloissa nyt keskimäärin 1 000 päivässä.
– Olemme vaikeassa vaiheessa, ja se voi kestää jonkin aikaa, Biden kommentoi tilannetta torstaina.
Ainakin yhden rokoteannoksen on saanut Yhdysvalloissa yli 208 miljoonaa ihmistä, mikä on Our World in Data -tilastosivuston mukaan noin 62 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä.
Täysin rokotettuja Yhdysvalloissa on noin 53 prosenttia väestöstä. Osuus on hieman pienempi kuin esimerkiksi Suomessa (54,5 %).