Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
”Maailma on nyt vähän siinä asennossa, että se, jolla on voimaa, nimenomaan sotilaallista voimaa, sitä kuunnellaan.” Näin totesi presidentti Sauli Niinistö elokuun viimeisinä päivinä.
Kyse ei ole irrallisesta puuskahduksesta. Euroopan unionista yritetään tällä hetkellä tosissaan kehittää uskottavaa sotilaallista voimatekijää. Hidas, pehmeä vaikutusvalta ei riitä tässä maailmanajassa. Suomen kohdalla halu rakentaa sotilaallisesti uskottavaa unionia nousee osin siitä, että Nato-jäsenyys ei ainakaan presidentin mielestä tule kysymykseen.
Suomi on vahvasti sitonut puolustustaan erilaisin järjestelyin, harjoituksin ja poliittisin tahdonilmauksin läntisiin asevoimiin. Nämä järjestelyt, ilman varsinaisia turvatakuita, perustuvat Suomen hyödyllisyyteen liittolaisena. EU:n perussopimus toki voidaan tavallaan turvatakuuksi laskea, mutta sen takana ei ole sotilaallista voimaa.
Voiman unionin asialla on koko valtiojohto, vaikka ilmaisut ovatkin pyöreitä. Puhuessaan suurlähettiläspäivillä pääministeri Sanna Marin kuvasi unionin tarvitsevan tiiviimmän turvallisuus- ja puolustusyhteistyön.
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen puolestaan totesi EU:lla olevan voimaa, muttei tahtoa päättää sen käytöstä. Lääkkeeksi hän tarjosi enemmistöpäätöksiä ulkopolitiikassa. Raskaan sarjan demarit ylipäätään näyttävät nyt antavan tukea asialle, sillä myös europarlamentaarikko Eero Heinäluoma pitää tärkeänä, että EU:lla on omaa voimaa puheiden takana.
Suomi ei ole yksin asiaa ajamassa. Niinistön viestiä sotilaallisen voiman merkityksellisyydestä toisti Ranskan EU-komissaari Thierry Breton, joka haluaa kehittää kaupan unionista myös voiman unionin. Eurooppa-neuvoston belgialainen puheenjohtaja Charles Michel paalutti unionin vaikutusvallan kasvattamisen olevan lähivuosien tärkein haaste.
Pyrkimys kokonaisuutena kulkee nimellä strateginen autonomia. Donald Trumpin presidenttikauden aikana vahvistunut ajatus on, että EU:n on pystyttävä toimimaan ilman Yhdysvaltoja, myös sotilaallisesti.
Yhdysvaltojen lähtö Afganistanista tapahtui liittolaisia juuri kuulematta ja loi osaltaan kiukunsekaista tahtoa pystyä toimimaan omin päin. Osansa on myös Yhdysvaltain halulla keskittää voimiaan Kiinaa vastaan. Lisäksi presidentti Joe Bidenin jälkeen valtaan voi nousta eristäytymistä kannattava trumpisti. Brexit taas poisti yhden esteen, sillä Iso-Britannia vastusti unionin puolustuspoliittista kehittämistä.
Tosin vahvasti Yhdysvaltoihin sitoutuneilla EU:n jäsenmailla, kuten Puolalla ja Baltian mailla, on haluttomuutta luoda tätä suhdetta mahdollisesti heikentäviä järjestelmiä. Myös Ruotsi on samoilla linjoilla, koska Yhdysvallat on kuitenkin edelleen maailman johtava sotilasvalta.
Paljon tämän hankkeen onnistumisessa riippuu Saksasta, jonka lopullinen kanta asiaan selvinnee vasta, kun uusi hallitus on joskus loppuvuoden aikana muodostettu.
Taustalla on myös muita tapahtumia, jotka ovat kertoneet EU:n ulkopoliittisesta heikkoudesta. Armenian ja Azerbaidžanin sotaa EU kykeni vain seuraamaan katseellaan. Ukraina on edelleen Venäjän hyökkäyksen kohteena, koska haluaa lähentyä unionia. Niinistö luonnehti EU:n toistuvaa näkymättömyyttä kansainvälisessä politiikassa rakenteelliseksi puutteeksi.
Sotilailla on tapana laskea, että uhka on tahto kertaa kyky. Jos toinen kertolaskun osista, tahto tai kyky, on nolla, on lopputulos nolla. Juuri tämän takia esimerkiksi EU:n nopean toiminnan joukot eivät ole tällä hetkellä pelote. Niitä tuskin saadaan yksimielisyyden edellytyksen takia ikinä liikkeelle. Jos saadaankin, on se kaikkea muuta kuin nopeaa.
Näin suuria muutoksia ei voi vain päättää, vaan ne tarvitsevat edetäkseen poliittisen prosessin. Saksa käynnisti sen omalla unionin puheenjohtajakaudellaan viime vuonna. Ensi kevään Ranskan puheenjohtajakauden aikana loppuun saatettava prosessi kulkee nimellä Strateginen kompassi. Juuri tästä kompassista presidentit Niinistö ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron keskustelivat tavatessaan viime viikolla.
Hanke tähtää unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kirkastamiseen ja sotilaallisen yhteistyön kehittymiseen. Päätösten jälkeen uusi toimintatapa on myös tehtävä tilaisuuden tullen todeksi. Pelkkiä puheita ei lasketa. Jos EU haluaa oikeasti tulla otetuksi huomioon, on presidentin huomio sotilaallisen voiman välttämättömyydestä tässä maailmanajassa ohittamaton.
Jäsenmaiden erilaisten etujen törmätessä on melko lailla mahdotonta tehdä yksimielisiä päätöksiä sotilaallisen voimannäytön tai jopa -käytön kaltaisessa asiassa. Siksi Suomi ajaa tällä hetkellä enemmistöpäätöksiä unionin ulkopolitiikasta päätettäessä.
EU:n syventämisestä on tähän asti puhuttu lähinnä talousasioissa. Nyt kuitenkin on olemassa selvä pyrkimys rakentaa tiiviimpää unionia turvallisuuspolitiikassa. Tällä on seurauksensa Suomen konsensusvetoisessa päätöksenteossa.
Unionin syventäminen millään sektorilla tulee varmasti kohtaamaan vastustusta eduskunnassa. Tilannetta ei helpota se, että suomalaisen perinteen mukaisesti suorasanaisempi turvallisuuspoliittinen keskustelu käydään suljettujen ovien takana, kansalaisilta piilossa. Jonakin päivänä uusi linjaus sitten tulee päätettäväksi, käytännössä ilman todellisia vaihtoehtoja.
Suomi ajaa tällä hetkellä omaa turvallisuuttaan rakentaakseen voimakkaampaa Euroopan unionia. Kansainvälisessä politiikassa pätee ihan sama kuin pihaleikeissä eli ehdottaja jää. Siksi Suomen on oltava omalta osaltaan myös valmiina toteuttamaan sotilaallisesti voimakasta unionia sekä kyvyn että tahdon puolella.
Janne "Rysky" Riiheläinen
Kirjoittaja on joensuulainen bloggari, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Riiheläinen on vapaa toimija, joka ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.
Aiheesta voi keskustella 14.9. klo 23.00 asti.