Kainuussa koronan ilmaantuvuusluku jatkaa laskua edelleen, vaikka eilen on todettu yhdeksän uutta tartuntaa Kainuussa. Tartunnoista oli kahdeksan Kajaanissa, ja yksi Sotkamossa. Neljä tartunnan saaneista oli jo valmiiksi karanteenissa.

Lisäksi torstaiaamulta on tiedossa yksi tartunta, joka löytyi ulkomaalaiselta. Kainuun ilmaantuvuusluku on 184,7 tartuntaa.

Kainuun soten yhtymähallitus kokoontuu tänään torstaina puoliltapäivin päättämään viikko sitten asetettujen rajoitusten purkamisesta. Koronanyrkin mukaan rajoituksille ei ole enää perustetta, kun tilanne tartunnanjäljityksen suhteen on reaaliajassa eikä testiviiveitä ole.

Alun perin rajoitusten oli tarkoitus olla voimassa 15. syyskuuta saakka.

Lue lisää aiheesta: Koronanyrkki kokoontui Kainuussa: ei enää perustetta rajoituksille Kajaanissa´

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.