Kimi Räikkönen ei osallistu viikonloppuna formula ykkösten Italian GP-kilpailuun, tiedottaa suomalaiskuljettajan talli Alfa Romeo.
Räikkönen antoi positiivisen koronavirustestin viime viikolla, eikä hän ajanut myöskään Hollannin GP:ssä viime viikonloppuna. Alfa Romeon mukaan Räikkönen on edelleen karanteenissa kotonaan.
Viime viikonloppuna Räikköstä tuurannut puolalainen varakuljettaja Robert Kubica hyppää Alfa Romeon rattiin myös Monzassa. Tallin toinen kuljettaja on italialainen Antonio Giovinazzi.
Lue myös:
Nyt se on varmaa: Valtteri Bottas siirtyy Alfa Romeolle monivuotisella sopimuksella – tutulta tiimipomolta vuolaat kehut
Kimi Räikkösellä koronavirustartunta – sivuun Hollannin GP:stä
Verstappen dominoivaan voittoon fanaattisen kotiyleisön edessä – Bottas ei välittänyt tallinsa käskystä ja oli ryöstää pisteen Hamiltonilta
Toni Vilanderin mukaan pelkästään Räikkösen persoona jättää ison aukon F1-maailmaan – "Parikymppinen rämäpää on tänä päivänä perhekeskeinen mies"
Asiantuntijat nostavat Kimi Räikkösen kaikkien aikojen tunnetuimmaksi suomalaiseksi – "Jäämiehen" aitous on vedonnut muiden supertähtien siloteltujen kuvien rinnalla