Kuntayhtymä Essoten alueella on todettu 11 uutta koronavirustartuntaa. Valtaosa tartunnoista on löytynyt Mikkelistä ja karanteeniin asetettujen joukosta.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontui eilen. Etelä-Savon alueen suositukset ja rajoitukset päätettiin pitää ennallaan, ja jatkaa koronatestaus ja -jäljitysstrategiaa entiseen tapaan.

– Odotamme nyt valtion tarkempaa ohjausta siitä, miten ja koska uutta kansallista koronastrategiaa lähdetään alueellisesti noudattamaan ja millainen on uusi kansallinen testausstrategia, kertoo terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Mittariksi rajoituksista ja suosituksista luopumiseen valtioneuvosto on asettanut 80 prosentin kattavuuden yli 12-vuotiaiden täyden rokotussarjan suhteen.

– Tämän hetken arvion mukaan 80 prosentin kattavuus täyttyisi Etelä-Savossa viimeistään lokakuun puoleen väliin mennessä, kertoo pandemiapäällikkö Hans Gärdström tiedotteessa.