Koronatilanne ei hellitä Keski-Pohjanmaalla, summaa keskiviikkona kokoontunut Keski-Pohjanmaan koronaviranomaisryhmä.
Soiten alueella on todettu alkuviikosta yhdeksän tartuntaa, tänään keskiviikkona uusia tapauksia raportoitiin seitsemän.
Alueellisen koronaviranomaisryhmän mukaan näyttää siltä, että koronatilanne ei ole rauhoittumassa. Positiivisten testitulosten prosentuaalinen osuus on kasvussa. Lisäksi tartuntoja todetaan pääosin nyt rokottamattomilla tai juuri piikin saaneilla. Eniten virukseen sairastuvat 20–29-vuotiaat sekä 10–19-vuotiaat.
Viime viikolla karanteeniin määrättiin noin 100 ihmistä. Viimeisten 14 vuorokauden aikana Soiten alueella on ilmennyt 38 tartuntaa ja ilmaantuvuusluku on 49 sataatuhatta asukasta kohden.
Koronanäytteitä otettiin viime viikolla noin 2 500.
Viranomaisryhmä myös korostaa, että koronatestitulosta olisi jäätävä odottamaan kotikaranteeniin. Näin ei altista muita esimerkiksi työpaikalla.
Altistumispaikkojen listaan on tullut uusia kohteita.
Koronalle on voinut altistua 4. syyskuuta kello 16–17 Kokkolan K-Citymarketissa, 5.9. kello 11–12 Kokkolan Prismassa vielä samana päivänä myös Kokkolan K-Citymarketissa kello 12–12.30. sekä maanantaina 6.9. kello 12–13 laboratorio Nordlabin odotusaulassa.
Lue täältä tuoreimmat uutiset koronatilanteesta Keski-Pohjanmaalla
Lue myös:
Koronarajoitusten purkamista kommentoivat pohjalaislääkärit pitävät päätöstä ennenaikaisena ja sekavana – "Hallituksen viesti on toisaalta odotettu"
Poliisi joutunut eristämään karanteenirikkojia eri puolilla Suomea – yleisimmät syyt rikkomuksiin ovat tiedonpuute ja välinpitämättömyys
Keski-Pohjanmaan koronatilanne edelleen haasteellinen vähäisistä tartuntamääristä huolimatta – Infektioylilääkäri: "Valtaosa tapauksista todetaan karanteenien ulkopuolella"