Koronaepidemian leviämisvaihe jatkuu Etelä-Karjalassa.
Maakunnassa on ollut tällä viikolla useita joukkoaltistuksia. Kouluissa jatkotartuntoja on kuitenkin vähän eikä alakouluissa ole todettu jatkotartuntoja ollenkaan.
Etelä-Karjalassa koronanäytteitä on otettu taas ennätysmäärä ja testauksen osalta mennään kapasiteetin rajoilla.
Näytteenottoon tulee edelleen hakeutua myös lievien oireiden ilmettyä, vaikka olisi kahdesti rokotettu.
– Positiivisten näytteiden osuus on viimeisen seitsemän vuorokauden ajalta 2,1 prosenttia, kertoo Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten ylilääkäri Sami Raasakka.
Näytteeseen saa tällä hetkellä ajan seuraavalle päivälle tai ylihuomiselle. Näytteiden vastaukset saapuvat 1– 3 vuorokauden kuluessa.
– Koronarokotus ei vielä voimassa olevan strategian mukaisesti vapauta koronanäytteessä käymiseltä, mutta kahdesti rokotettuja harvemmin enää asetetaan karanteeniin, sanoo Raasakka.
Tartunnat pääosin lähipiiristä
Tartunnat ovat enimmäkseen peräisin omasta perhe- tai lähipiiristä. Ulkomailta saatuja tartuntoja on kaikista koronatartunnoista tällä hetkellä noin 14 prosenttia.
Maakunnan tilannekuvaryhmä kehottaa rokottamattomia ottamaan koronarokotteen mahdollisimman nopeasti.
Etätyösuositus, kasvomaskisuositus ja suositukset riskiryhmien suojaamiseksi ovat voimassa 31.10.2021 saakka.