Rovaniemeläiset voivat nyt halutessaan aikaistaa varattuja rokotusaikojaan.

Aikavälille kahdeskymmenes (20.) syyskuuta ja viidestoista (15.) lokakuuta varattuja tehostusrokotusaikoja voi aikaistaa.

Rokotusaikaa vaihdettaessa tulee kuitenkin huomioida, että ensimmäisen ja toisen rokotuksen väliin jää vähintään kuusi viikkoa. Aiemmin rokotusten välillä tuli olla kahdeksan viikkoa, mutta THL ohjeisti viime viikolla, että rokotusväliä voidaan lyhentää kuuteen viikkoon.

Aikaistettu tehosterokotus voidaan antaa toisella mRNA-rokotevalmisteella kuin minkä rokotettava on aiemmin saanut. Käytäntö on THL:n hyväksymä. Tehoste voidaan antaa siis joko Pfizer-Biontechin Comirnatylla tai Modernan Spikevaxilla riippumatta siitä, kumpaa näistä rokotettava on aiemmin saanut.

Ajan siirtäminen suositellaan tehtäväksi verkossa. Rokotusajan siirtäminen onnistuu parhaiten verkossa osoitteessa rovaniemi.terveytesi.fi

Tehosterokotuksen aikaistaminen tulee olemaan mahdollista myös jatkossa.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.