Pirkanmaalla kerrottiin tiistaina 49 uudesta koronatartunnasta. Flunssia on nyt paljon liikkeellä, ja Fimlab tutki maanantaina alueelta yhteensä 1 966 näytettä.

Yhteensä Pirkanmaalla on varmistettu epidemian aikana 8 353 koronatapausta.

Pirkanmaan pandemiaryhmä kertoi tiistaina kello 15.30 uusimmat tiedot koronatilanteesta.

Mediainfossa käytiin läpi Pirkanmaan koronatilanne, jäljitystyön tulokset sekä alueellisen ohjausryhmän mahdolliset suositukset. Asiantuntijoina olivat johtajaylilääkäri Juhani Sand sekä ylilääkäri Jaana Syrjänen ja apulaisylilääkäri Janne Laine TAYSista.

Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla on nyt 104 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalla. Positiivisten testitulosten osuus Fimlabissa testatuista on viime viikon ajalta 2,7 prosenttia. Sairaalahoidon tarve on hiukan vähentynyt.

Sandin mukaan TAYSissa on nyt koronan takia sairaalahoidossa alle kymmenen ihmistä.

Pirkanmaalla odotetaan nyt valtakunnallisia ohjeita. Sen vuoksi pandemiaohjausryhmä ei tehnyt muutoksia voimassa oleviin suosituksiin.

Sandin mukaan hallituksen strategia oli odotettu.

– Totta kai siitä, miten sovelletaan, tulee varmasti monia kysymyksiä. Jää sinne se hätäjarru, minkä valtioneuvosto voi ottaa käyttöön, jos tulee uusia variantteja.

Rokottamattomilla koronaa

Yli 55-vuotiaista pirkanmaalaisista kaksi rokoteannosta on saanut yli 80 prosenttia. Sen sijaan 16–34-vuotiaissa rokotekattavuus näyttää alhaisemmalta kuin muissa ikäryhmissä. Ensimmäisen rokotteen on ottanut noin 72 prosenttia. Määrä ei ole juurikaan noussut viikon kuluessa.

Virus näyttää nyt sairastuttavan niitä henkilöitä, jotka ovat rokottamattomia, eli käynnissä on rokottamattomien epidemia. Rokotteen ottaminen on ulospääsy tästä tilanteesta, muistuttaa ylilääkäri Jaana Syrjänen.

Syrjäsen mukaan 40 prosenttia testattavista on alle 16-vuotiaista, joilla on paljon hengitysinfektioita. Kuitenkin heiltä löytyy tosi harvoin koronavirusta.

Kahdesti rokotetun, joka ei tiedä olevansa altistunut koronavitukselle, eikä ole sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökuntaa, ei tarvitse hakeutua lievissä oireissa Syrjäsen mukaan testiin.

– Jos perheessä on samaa tautia, koko perheen ei tarvitse mennä tikutettavaksi. Mieluiten rokottamattomat aikuiset käyvät testissä, Syrjänen sanoo.

Syrjäsen mielestä lapsilta ei tarvitse testata koronavirusta, jos nuha alkaa ulkona kylmän ilman takia.

– Se on tärkeintä, ettei mennä oireisena päiväkotiin ja kouluun.

Aikuisten ja nuorten rokottaminen vähentää Syrjäsen mukaan myös alle 12-vuotiaiden tartuntoja.

Sairaalahoidossa kesä-syyskuun aikana olleista 75 prosenttia on ollut täysin rokottamattomia ja 20 prosenttia kertaalleen rokotettuja. Kahden rokotuksen jälkeen sairaalahoitoon joutuneet ovat olleet vaikeasti immuunipuutteisia. Tämä väestöryhmä saa jatkossa toisen tehosterokotteen.

Sata tartuntaa enemmän kuin viime viikolla

Viime viikon aikana Pirkanmaalla todettiin 325 uutta tartuntaa, mikä on noin sata tartuntaa enemmän kuin edellisviikolla. Noin kolmasosalla tartuntalähde ei selvinnyt.

Syrjäsen mukaan on ilahduttavaa, että parikymppisten keskuudessa tautimäärät eivät ole lisääntyneet.

Tunnetuista 208:sta tartunnasta 108 todettiin perheiden sisällä. 30 tapausta tuli sukulaisten tai ystävien tapaamisista. Kouluista ja oppilaitoksista tuli 28 tapausta, joista 25 todettiin alle 12-vuotiailla ala-asteella tai esiopetuksessa ja kaksi toisella asteella. Ulkomailta tuli 19 tartuntaa. Työpaikoilla todettiin kymmenen tartuntaa seitsemässä eri työpaikassa.

Vapaa-ajan harrastuksissa ilmeni kuusi tapausta ja päiväkodeissa kaksi. Yksityisissä juhlissa tuli kaksi tartuntaa, yleisötapahtumista yksi ja lisäksi todettiin kaksi muuta tunnettua tartunnanlähdettä.

Karanteenissa oli viime viikolla 1 321 ihmistä.