Koronavirustartunnat kääntyivät viime viikolla laskuun Etelä-Pohjanmaalla. Tartuntojen määrä on viikossa lähes puolittunut. Viime viikolla todettiin enää 57 tartuntaa, kun niitä vielä tätä edellisellä viikolla oli 110.
Viimeisen kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt 86,5 sataatuhatta asukasta kohden.
– Positiivisten osuus on näytteistä nyt 1,5 prosenttia ja kouluissa rokotukset etenevät, osastonylilääkäri Raimo Jokisalo listaa lukuja maakunnan parempaan kääntyneestä koronatilanteesta.
Maanantaina koolla ollut Nyrkki linjasi Etelä-Pohjanmaan jatkavan edelleen leviämisvaiheessa.
– Seuraamme alkaneen viikon, jatkuuko laskusuunta, Raimo Jokisalo kertoo.
Nyrkki poisti kotimaan matkustamiseen liittyvän suosituksen. Muut suositukset pysyvät toistaiseksi ennallaan. Aluehallintoviraston kokoontumisrajoitus on maakunnassa voimassa 9. syyskuuta saakka.
Eläkkeeltä apua jäljitykseen
Viime viikon uusista tartunnoista yli puolet oli jo valmiiksi karanteenissa olevilla. Karanteenissa on viime aikoina ollut satoja henkilöitä: muun muassa koululuokkia, toisen asteen luokkia, päiväkotiryhmä ja harrastusryhmiä.
Virus on levinnyt Etelä-Pohjanmaalla pääasiassa siis perheissä, kouluissa, päiväkodeissa ja iltariennoissa. Maakunnan ulkopuolelta tai ulkomailta tulevat tartunnat ovat yksittäisiä. Sairaalahoidossa oli maanantaina yksi iäkäs koronapotilas.
Joukkoaltistumiset ovat ruuhkauttaneet tartunnanjäljitystä.
– Tämän vuoksi tartunnanjäljitykseen on palkattu sairaanhoitopiirin eläköityneitä työntekijöitä, jotka ovat olleet purkamassa ruuhkaa, sairaanhoitopiiri kertoo tiedotteessaan.
Etelä-Pohjanmaalla todettiin elokuussa ennätysmäärä tartunnan saaneita. Heitä oli yhteensä 363. Tartuntojen kokonaismäärä koko epidemian ajalta on maakunnassa 1 423 tartuntaa.
Elokuussa tartuntoja oli eniten 10–19-vuotiailla (23 prosenttia). Seuraavaksi eniten tartuntoja oli 20–29-vuotiailla (21 %), 30–39-vuotiailla (16 %) ja 0–9-vuotiailla (16 %).
Lue myös:
Korona kiusaa edelleen Jalasjärven kouluissa – yläasteen TET-viikkokin jouduttiin perumaan