Salo hoputtaa nuoria aikuisia koronarokotukseen.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan lähettävänsä 20–35-vuotiaille tekstiviestin, jossa kerrotaan mahdollisuudesta tulla rokotukseen joko ilman ajanvarausta tai ajanvarauksella.

Lisäksi ensimmäisen rokotteen voi käydä hakemassa lauantaina 11. syyskuuta pop-up -rokotuspäivässä kello 9–15.

Ikäryhmän rokotukset ovat edenneet muun maan tavoin muita ryhmiä hitaammin.

Salossa voi ottaa tällä viikolla ensimmäisen koronarokotteen ilman ajanvarausta Saktan rokotuspisteessä maanantaita lukuunottamatta joka arkipäivä.

Koronarokotuksen ensimmäisen annosrokotuksen voi varata osoitteessa salo.terveytesi.fi tai puhelimitse numerosta 02 772 3605 arkisin kello 8–14.

Salon rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta 75,9 ja toisen annoksen osalta 57,6 prosenttia. Molemmat luvut ovat yli Varsinais-Suomen ja koko maan kattavuuslukujen, kertoo kaupunki tiedotteessaan.